Vuoden 1986 pommi painui mikkeliläisten muistoihin: "Tunnelma oli kuin karnevaaleista – sitten tuli hiljaisuus"

Vuoden 1986 panttivankidraamasta, paikallisten suussa "Mikkelin pamauksesta" on Mikkelissä lukemattomia tarinoita. Kuuntele toimittaja Pekka Havukaisen selostus ja katso videokuvaa räjähdyshetkeltä 30-vuoden takaa.

Kotimaa
Mikkelin pamaus
Toimittaja Pekka Havukainen selostaa räjähdykseen päättynyttä panttivankidraamaa.

Vuoden 1986 Mikkelin keskustassa massiiviseen räjähdykseen päättynyt panttivankitapaus on yksi niitä tarinoita, joita Mikkelissä muistellaan vuodesta toiseen. Paikalliset puhuvat "Mikkelin pamauksesta". Missä olit silloin kun pamahti, kysytään.

– Nukuimme vaimon kanssa kotona Maaherrankadulla ikkuna auki, ja heräsin jymähdykseen. Luulin, että on ukonilma ja menin laittamaan ikkunaa kiinni, jolloin vaimo totesi, että ilmahan on ihan kirkas. Noustiin sitten ylös ja vaimo katsoi ikkunasta, että poliisiautot olisivat ajaneet yhteen. Minusta se ei näyttänyt siltä, ja päätin pukea päälleni ja lähteä katsomaan, mikkeliläinen optikko Raimo Laitinen muistelee.

Räjähdyspaikan ympärillä Mikkelin torilla ja sen liepeillä oli valtavasti ihmisiä, vaikka oli yö. Moni oli ollut viettämässä perjantai-iltaa baarissa, ja huomasi kotiin palaillessaan oudon tapahtuman torin kulmalla. Laitinen sai nopeasti kadulle astuttuaan kuulla, mitä oli tapahtunut. Moni kadulla kulkija oli hiukan maistissaan ja poliisilla riitti neuvonantajia. Väki oli kuitenkin vakavaa, Laitinen kertoo.

– Romua ja roipetta oli hirveät määrät. Ensimmäiseksi minulla kiinnittyi huomio siihen, että kadulla oli kenkä. Samassa huomasin, että kengässä oli jalka sisällä. Silloin tuli pikkusen outo olo.

Hajusta torilla tuli mieleen Kannas

Toimittaja Pekka Havukainen oli yksi kotiin palaavista yön kulkijoista. Hän kerkesi jo kotiin saakka, kun kuuli poliisin kaiuttavan megafonilla käskyjä keskustassa. Havukainen palasi keskustaan, meni toimitukseen ja haki nauhurin. Toimitus sijaitsi aivan piiritystilanteen tuntumassa ja Havukainen tupsahti nauhurinsa kanssa ovesta poliisien keskelle.

– Poliisit tiukkasivat, mikä mies oikein olen. Selitin olevani radiomiehiä ja pääsin kulkemaan kirjaston tuntumaan poliisinauhojen taakse seuraamaan tapahtumia.

Havukainen oli paikalla jo pari tuntia ennen tilanteen kiihtymistä. Kirjaston nurkalla seisoskeli muitakin toimittajia ja lehtikuvaajia sekä tavallisia mikkeliläisiä seuraamassa tapahtumia. Tunnelma oli ennen räjähdystä kuin karnevaaleissa, Havukainen kertoo.

Palavan ihmisen haju jäi minulle nokkaan, eikä varmaan koskaan lähde mielikuvista pois.

toimittaja Pekka Havukainen

– Moni oli melkoisessa vihneessä baari-illan jälkeen, eikä kukaan voinut kuvitella, että mitään tapahtuisi. Ei uskonut, että tällaisessa pikkukaupungissa voi tapahtua niin hirveitä asioita. Kun pamaus sitten tapahtui, tuli aivan hiljaista. Kuului vain poliisikoirien haukuntaa. Ihmiset olivat hätääntyneitä.

Mitään aavistamatta Havukainen napsautti nauhurinsa päälle juuri, kun lääninhallituksen kulmalla alkoi yhtä-äkkiä tapahtua. Havukaisen nauhalta kuuluu muutama laukaus, hän ennättää huutaa "Ammuntaa!" kun samassa jo kuluu kumea räjähdyksen ääni. Nauha vie miehen vieläkin 30-vuoden taaksen aamuyön kauhun hetkiin.

– Räjähdyksen jälkeen tuli sellainen kalman haju. Kun selostin tapahtunutta, takanani seisoi sodan käyneitä miehiä, jotka sanoivat, että siitä hajusta tuli mieleen Kannas. Palavan ihmisen haju jäi minulle nokkaan, eikä varmaan koskaan lähde mielikuvista pois.

Räjähdys tuli uniin

Mikkelissä on riittänyt tapahtumien jälkeen paljon puhetta siitä, miten tilanne oikeastaan meni ja miten se olisi voinut mennä. Vaikka optikko Laitinen ei nähnyt räjähdystä, hän muistelee seuraavan päivän hävitystä keskustassa järkyttyneenä.

– Jälki oli niin hurjaa, että väkisin tuli mieleen, olisiko kuitenkin pitänyt päästä ajoneuvo jatkamaan matkaa, eikä ahdistaa sitä lääninhallituksen nurkalle. Niin olisi varmasti olisi voinut välttyä räjähdykseltä. Mutta jälkiviisaana on helppo olla.

Tapahtumien alusta loppuun saakka paikalla ollut Havukainen sai katsella räjähdystä vielä montaa kertaa paitsi toimittajan työssään videolta, myös painajaisissaan.

– Sinä päivänä pumppu hakkasi hulluna räjähdyksen jälkeen ja korvissa humisi. Olo alkoi tasaantua vasta tuntien päästä joskus aamupäivällä. Puolen vuoden päästä tapahtuneesta se tuli uniin, mutta enää en näe painajaisia. Siitä hajusta en kyllä koskaan pääse eroon.