Cannesin menestys toi työtarjouksia – Oona Airolan elämässä sija myös teatterille ja musiikille

Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa sarjansa voittanut Hymyilevä mies alkoi nopeasti poikia työtarjouksia elokuvan päätähdille. Naispääosaa näyttelevä Oona Airola aikoo silti jatkossakin tehdä myös teatteria ja musiikkia.

kulttuuri
Raija Mäkeä näyttelevä Oona Airola ja Olli Mäkeä näyttelevä Jarkko Lahti.
Kuokkasen Kuvaamo, © Elokuvayhtiö Aamu 2016

Elokuva Hymyilevä mies kertoo tositapahtumiin pohjaavan tarinan nyrkkeilyn maailmanmestaruusotteluun valmistautuvasta Olli Mäestä. Ollin tunteiden kohdetta Raijaa elokuvassa näyttelee Oona Airola, joka nautti kuvauksista varsinkin niissä vallinneen ilmapiirin takia.

– Elokuvayhtiö Aamun ja ohjaaja Juho Kuosmasen prioriteettina oli aina luoda hyvä tunnelma kuvauspaikalle. Erityisesti Perhon kuvaukset jäivät mieleen, koska siellä oli aito hääjuhlan tunnelma. Kuvittelin oikeasti sen koko päivän, että olen häissä, Oona Airola kehuu.

Menestys poikii töitä

Elokuva-alalla onnistumiset tuovat usein lisää työtarjouksia. Esimerkiksi Olli Mäkeä näyttelevä Jarkko Lahti sai sotamies Viirilän roolin uudesta Tuntemattomasta sotilaasta jo viime talvena. Cannesin menestyksen jälkeen Oona Airolan puhelinkin rupesi soimaan, vaikka hän vaikeneekin yksityiskohdista.

– Alalla ne ovat niin vahvasti tuotantosalaisuuksia, että oikein mistään ei voi vielä puhua, mutta kiva on ollut huomata, että kiinnostus on herännyt. Varsinkin kun valmistuin vasta viime jouluna teatterikorkeasta ja jonkin aikaa meni peukaloita pyöritellessä, että mitähän minä tällä koulutuksella ja elämälläni teen.

Täytyy myöntää, että innostuin elokuvasta tosi paljon. Se on hirveän kaukana teatterista.

Elokuvia, teatteria, musiikkia…

Ennen Hymyilevää miestä Oona Airola oli näytellyt muutamassa lyhytelokuvassa, musiikki ja teatteri veivät suurimman osan hänen ajastaan. Jatkossakin hän aikoo jatkaa kiinnostavien töiden tekemistä, olivat ne lavalla, valkokankaalla tai levytysstudiossa. Parhaillaan työn alla on sävellys- ja sanoitusprojekti tuottajan kanssa.

Elokuvan maailma taisi silti tempaista nuoren näyttelijän mukaansa.

– Täytyy myöntää, että innostuin elokuvasta tosi paljon. Se on hirveän kaukana teatterista. Teatterissa joka päivä on uusi veto, jonka voi rakentaa joka kerta aamusta asti, että näin minä sen tänään teen. Leffassa taas on niin monta eri osatekijää ja kiinnostavia tehtäviä, se on aikamoinen hulabaloo. Siksi varmaan kiinnostuin siitä tosi paljon, Oona Airola sanoo.

_Uutista tarkennettu 10.08.16. kello 5:14 Jarkko Lahden Tuntemattoman sotilaan roolin osalta. _