1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pelkosenniemi

Syksyn koulutyö alkoi poikkeusoloissa Pelkosenniemellä

Pelkosenniemellä syksyn koulutyö aloitettiin tavallisesta tavasta poiketen. Tällä kerralla varsinainen koulurakennus kelpasi huonon sisäilmansa vuoksi vain kokoontumispaikaksi, sen jälkeen joukot hajaantuivat: alakoululaiset menivät seurakuntatalolle ja yläkoululaiset kunnan liikekeskukseen.

Pelkosenniemi
Rehtori Antti Parkkinen kutsuu oppilaita kuulolle
Kello kilisee ja rehtori Antti Parkkinen kutsuu oppilaita kuulolleEsko Puikko / Yle

Pelkosenniemellä syyslukukausi aloitettiin ensimmäisenä Lapissa. Jo hyvissä ajoin ennen oven avautumista lapset kokoontuivat yläkoulun pihamaalla.

Läheltä tultiin kävellen tai pyörillä, kauempaa takseilla. Väkimäärä koulun pihamaalla kasvoi. Vanhemmat saattoivat ekaluokkalaisiaan opintielle.

Sitten koulun kello kilkatti merkkinä, että syksyn koulutyö on alkamassa. Lapset kipittivät yläkoulun liikuntasaliin kuulemaan, mitä rehtori Antti Parkkisella oli sanottavaa.

Kavereita oli ollut ikävä

Anni tuli kirkonkylälle kouluuni Saukkoaavalta viidentoista kilometrin päästä. Aamulla hän heräsi todellisuuteen, että kouluun oli tänä päivänä mentävä. Se tuntui hieman tylsältä, mutta kuitenkin kivalta. Kavereita oli taas mukava nähdä.

Lilin mielestä koulun käynnissä on myös mukavaa, että saa työskennellä kavereiden kanssa ja tietysti koulussa oppii uusia asioita.

Jonni, Iivari ja Nilo olisivat halunneet olla vielä vapaalla. Ajatus pitkästä kouluvuodesta tuntui heistä ärsyttävältä, mutta yksissä tuumin pojat kuitenkin totesivat, että kyllä koulunkin kanssa oppii elämään. Se vain vaatii taas totuttelua.

Väistötilat löytyivät näppärästi

Ekaluokkalaiset katselivat paikkoja hieman hämmentyneinä, mutta vanhemmille oppilaille kokoontumispaikka oli entuudestaan tuttu.

Pelkosenniemellä jouduttiin vaikeaan tilanteeseen, kun yläkoulussa havaittiin sisäilmaongelma. Väistötilat löytyivät kuitenkin varsin näppärästi, sanoo Antti Parkkinen, rehtori ja sivistystoimen johtaja.

Pelkosenniemellä viitos-kuutosluokka ja yläkoulu aloittivat siellä kunnan liiketalon, entisen Osuuspankin yläkerrassa ja alemmat luokat ovat vielä kaksi viikkoa seurakuntatalolla. Kahden viikon jälkeen kaikki pääsevät saman katon alle.

– Minusta nuo väistötilat on niin hyvät, että ei tässä tarvitse hätäillä. Voimme olla niissä pitempäänkin. Tulee sitten varmasti tehtyä hyvä päätös koulutyön jatkon suhteen, Parkkinen sanoi.

Peruskorjaaminen vai uusi koulu?

Pelkosenniemellä on kaksi vaihtoehtoa: yläkoulun saneeraaminen ja puhdistaminen tai uuden koulun rakentaminen. Asioita vielä pohditaan, sanoo kunnanjohtaja Pertti Severinkangas.

– Tällä hetkellä kunnan velka on kolme miljoonaa euroa. Jos siihen otetaan neljä miljoonaa lisää uuden koulun rakentamiseksi, niin sehän on erittäin raskas taakka. Vanhan koulun peruskorjaamisen sen sijaan arvioidaan maksavan reilun miljoonan.

– Mutta päättäjät päättävät, hän lisää.

Lue seuraavaksi