Ensimmäiset ekaluokkalaiset tänään liikenteessä – viimeiset aloittavat koulunsa viikon päästä

Poliisi valvoo liikennettä erityisesti suojateiden ja koulujen läheisyydessä. Samalla tarkkaillaan esimerkiksi kännykkään puhumista. Suurin osa Pirkanmaan kouluista aloittaa lukuvuotensa keskiviikkona tai torstaina.

Ensimmäinen luokka
Pieni koululainen suojatiellä.
Riikka Rautiainen / Yle

Ensimmäiset ekaluokkalaiset astelevat tänään Pirkanmaan teille. Lukuvuosi alkaa Virroilla, Parkanossa sekä Anna Tapion koulussa Pälkäneellä. Suurin osa Pirkanmaan kouluista aloittaa lukuvuotensa keskiviikkona tai torstaina.

Poliisi valvoo koulujen alkaessa tehostetusti liikennettä ja on liikkeellä erityisesti suojateiden ja koulujen tuntumassa. Poliisi valvoo lisäksi kevyen liikenteen käyttäytymistä, liikennevalojen noudattamista, turvavöiden käyttöä sekä tarkkaavaisuutta häiritsevää käyttäytymistä kuten kännykkään puhumista.

Ekaluokkalaisia on Pirkanmaalla tänä vuonna 113 enemmän kuin viime vuonna. Koulutaipaleensa aloittaa yhteensä 5 854 lasta.

Koulunsa alottaneiden ensimmäinen loma on lokakuussa viikolla 42, jolloin kaikilla Pirkanmaan koululaisilla on viikon syysloma. Joululoma sen sijaan vaihtelee kunnittain ja alkaa aikaisintaan 19. päivä ja viimeistään 23. päivä joulukuuta.