Myrskyssä uponneen rahtilaivan musta laatikko löytyi kilometrien syvyydestä – video

Laiva upposi viime lokakuussa hurrikaani Joaquinin aikana Bahamasaarten läheisyydessä.

Faro-lautan musta laatikko.
Kaikki laivan 33 miehistön jäsentä kuolivat onnettomuudessa.

Yhdysvaltain lipun alla purjehtineen rahtialus El Faron "musta laatikko" on onnistuttu pelastamaan merestä myöhään maanantai-iltana.

Yhdysvaltalaiset onnettomuustutkijat käyttivät kauko-ohjattavaa sukellusvenettä nostaakseen laitteen yli 4 500 metrin syvyydestä. Etsintäryhmät löysivät sen alun perin jo huhtikuussa kiinni hylyn osassa, mutta silloin he eivät pystyneet irrottamaan sitä ja nostamaan pintaan. Maanantaina onnettomuustutkijat palasivat laivan uppoamispaikalle ja saivat nostettua laitteen.

Laatikon tiedot saattavat auttaa selvittämään, mitä 241-metrisellä laivalla tapahtui vähän ennen sen uppoamista. Onnettomuustutkijoiden mukaan uppoamisen syyn selvittämiseen kuluu kuitenkin vielä runsaasti aikaa.

Yhdysvaltain onnettomuustutkintaviraston mukaan laitteen nauhurin tallentamien keskustelujen sekä sen tallentamien muiden tietojen analysointi aloitetaan muutaman päivän kuluessa.

Kaikki laivalla olleet 33 miehistön jäsentä kuolivat laivan upotessa. Onnettomuus oli pahin Yhdysvaltain lipun alla purjehtineelle alukselle tapahtunut turma yli kolmeen vuosikymmeneen.

El Faro oli matkalla Floridan Jacksonvillesta Puerto Ricoon, kun se upposi myrskyssä Bahamasaarten läheisyydessä.

Aiemmin tutkimuksissa on selvinnyt, että aluksen kapteeni aikoi lähtiessään väistää kehittymässä olleen myrskyn, mutta hänellä on saattanut olla käytössään vanhentuneita säätietoja. Laivan kapteeni tiesi myrskystä, mutta hän aikoi silti purjehtia sen läheltä, sen sijaan että olisi ottanut hitaamman, mutta turvallisemman kurssin, jota oli käytetty aiempien myrskyjen aikaan.