Edellinen Stadin derby poiki joukkotappeluja – Poliisi varautuu illan peliin: "sivulliset voivat olla vaarassa"

Helsinkiläisseurat HJK ja HIFK kohtaavat tänään Töölön jalkapallostadionilla. Edellisen kohtaamisen yhteydessä poliisi otti kiinni toistakymmentä ihmistä ja käytti apuna pippurisumutetta sekä patukkaa. Poliisi on huolissaan erityisesti aktivisteista, jotka käyttävät suurta väkijoukkoa riehumisen välikappaleena.

poliisi
Kannattajia Stadin derbyssä.
Stadin derby keräsi toukokuussa 2016 Töölön jalkapallostadionin täyteen väkeä. Poliisi muistuttaa, että soihtujen tuominen katsomoihin on tiukasti kielletty.Tomi Hänninen

Kun HJK:n ja HIFK:n välinen Stadin derby pelattiin edellisen kerran toukokuussa, poliisi joutui ottamaan kiinni toistakymmentä ihmistä ja käyttämään muun muassa pippurisumutetta riehujien taltuttamiseksi.

Ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisilaitokselta tietää, että riehuvien jalkapallofanien ydinryhmä ei ole järin suuri, mutta massatapahtumassa on aina vaarana, että sivulliset joutuvat kärsimään.

– Tietyt tahot pyrkivät konfliktiin ja väkivaltaan, ja kun välikappaleena käytetään suurta väkijoukkoa, joka lähtökohtaisesti on liikkeellä iloisella futismielellä, vahinkojen vaara voi olla suuri ja sivulliset voivat olla vaarassa.

Kujala arvelee koko maassa olevan korkeintaan joitain satoja "riskihenkilöitä".

– Ydinryhmä ei ole kovin suuri, mutta kuten monesti, tällaiset aktivistit käyttävät suuria joukkoja hyväkseen. Sehän se haaste on.

Ennakkotiedot auttavat

Stadin derbyn kaltaisessa massatapahtumassa poliisi tekee tiivistä yhteistyötä tapahtuman järjestäjien kanssa. Sitä kautta tulee tietoa esimerkiksi lipunmyynnin kehittymisestä.

– Kansainvälisissä otteluissa saadaan myös kollegoilta tietoa, paljonko on tulossa vierasfaneja, minkä tyyppistä kannattajaa sieltä on odotettavissa, matkustustietoja ja tämän tyyppistä. Kohtuullisen hyvillä tiedoilla ollaan yleensä liikkeellä, Kujala kertoo.

Lisäksi kansainvälisissä otteluissa saattaa olla mukana kollegoita, jotka tuntevat vierasjoukkueen faneja.

Työnjako järjestävän tahon ja poliisin kesken on lähtökohtaisesti selkeä: järjestäjä huolehtii turvallisuudesta stadionilla, ja tapahtumat yleisillä paikoilla ottelua ennen ja sen jälkeen ovat poliisin vastuulla.

Oppia Valioliigasta

Euroopan alueella on kokonaan oma poliisin sisällä toimiva yhteistoimintajärjestelmä, joka liittyy katsomoväkivaltaan ja ennen kaikkea jalkapalloon. Kujala on osallistunut tällaisen organisaation kautta järjestettäviin koulutuksiin, jotka käsittelevät muun muassa huliganismia ja joukkojen dynamiikkaa.

Esimerkiksi Suomessa puhuttanut soihtujen käyttö katsomossa ei ole Kujalan mukaan ongelma Englannissa.

– Vaikka perinteisesti ajatellaan, että huliganismi on lähtöisin Englannin Valioliigasta, siellä ottelut menevät nykyisin aika hyvin, ja aikaisemmat vuodet ovat taakse jäänyttä elämää.