Kesäkolumnisti Reetta Räty: Polttakaa kauppojen tyttö- ja poikakyltit

Elämme äärimmäisen sukupuolittuneessa maailmassa, jolloin edelleen on esillä kysymys: onko hienompaa ja arvokkaampaa saada poikalapsia kuin tyttölapsia?

lapset (perheenjäsenet)
Reetta Räty.
Reetta Räty.Petteri Sopanen / Yle

Osallistuin hiljattain koulutukseen, jossa kerrottiin tuttua tarinaa siitä, miten joissakin kulttuureissa poikalapsia arvostetaan enemmän kuin tyttöjä. Sitten luennoitsija sanoi – vähän ohimennen – että Suomessakin elää edelleen perimmäinen toive poikalapsesta. Kuulijakunta kohahti.

Onko tosiaan näin!?!

Puhuin koulutuksen jälkeen eri ikäisten tuttujeni kanssa aiheesta. Monet maaseudulla kasvaneet suurten ikäluokkien edustajat sanovat, että heidän lapsuudessaan tyttöjä kohdeltiin reilusti – mutta kakkosvaihtoehtoina. Perhe oli kokonainen vasta kun siihen kuului poika. Harva väittää, että tyttölapsi olisi ikävä uutinen, tai huonompi lapsena. Kysymys on pikemminkin siitä, että poika on ollut ykköstoive. Elääkö tämä ajatus edelleen, alitajuisesti?

Moni ei usko pojan suosimiseen lainkaan. Patriarkaatti kyllä tunnistetaan, mutta ei poikalapsen erityisyyttä perheen sisällä. Se on tutumpi ajatus, että ihmiset, joilla on tyttöjä, sanovat: olisi hauskaa saada myös poika. Tai sitten toivotaan lasta, joka on samaa sukupuolta kuin itse on. Ajatellaan, että nainen ymmärtää paremmin tyttöä, mies taas poikaa.

Kun kysyin ystäviltäni, onko lapsen sukupuolella väliä, sain kuulla lähinnä toiveita. "Ihan sama, mutta ehkä pojan kanssa syntyy rennompi äitisuhde"? "Tytön kanssa voi käydä shoppailemassa". "Pojan kanssa isä voi harrastaa yhdessä: pelata futista ja käydä

Pojat ja futis, tytöt ja meikit.

lätkämatseissa. "Tytöt ovat helpompia". "Pojat ovat helpompia". "Tyttöjä vainoavat ulkonäköpaineet pelottavat". "Entä jos herkkää poikaa kiusataan"?

Mielenkiintoista vastauksissa on tämä: Vaikka sanomme, että on ihan sama, onko lapsi tyttö vai poika, mielikuvissamme asetamme tytöt ja pojat hämmästyttävän stereotyyppisiin lokeroihin. Pojat ja futis, tytöt ja meikit.

Minulla itselläni on lapsi, joka haluaa vahata auton, säästää rahaa NHL-lätkäpaitaan, inhoaa pinkkiä, kukkakuvioita, mekkoja ja ”kaikkea, josta aikuiset sanovat suloinen”. Vaatekaupassa ollessani käyn toisen lapsen kanssa poikien osastoilla, toisen kanssa tyttöjen (pinkissä) nurkkauksessa. Molemmat lapset ovat tyttöjä.

Poikien värit? Ihan oikeasti nyt!

En toivonut tyttöä tai poikaa, mutta saatuani kaksi ihan erilaista tyttöä, olen toivonut entistäkin hartaammin, että vaatekauppojen tyttö- ja poikakyltit vielä joskus poltetaan.

Minulle on selvää, että Suomessa tytöt ja pojat ovat yhtä toivottuja lapsia. Mutta miksi ihmeessä heidät samaan aikaan lajitellaan niinkin arkisessa asiassa kuin vaatetus? Poikien värit? Ihan oikeasti nyt!

Maailmalla tytöt ovat edelleen monin paikoin omaisuutta, karjaa, perinnöttömiä, tai ainakin se kakkosvaihtoehto. Kiinassa asuessani kuulin usein puolentoista lapsen politiikasta: jos ensimmäinen lapsi on tyttö, eli puolikas, saa yrittää toista. Perustelu on, että tyttö naitetaan pois kodista, joten kotiin tarvitaan poika (ja hänen vaimonsa) vanhuuden turvaksi.

Koska olemme osa tällaista äärimmäisen sukupuolitettua maailmaa, kysymystä lapsen sukupuolesta ei kannata pitää ihan kuriositeettina Suomessakaan.

Meidän kannattaa tunnistaa tasa-arvoa ylläpitäviä tai estäviä rakenteita, jotta poikalasten suosimista ei pidetä ”menneisyyden hulluutena”, ”luonnollisena vaistona”, tai ”joihinkin kulttuureihin kuuluvana” asiana, vaan politiikkana. Kiinakin tarvitsee toimivan sosiaaliturvan, ei puolikkaita tyttöjä.

Pelon ja jännityksen keskeltä päähäni nousi kirkas ajatus: ei sekään ole tärkeintä, että lapsi on terve, vaan että se on.

Lukuisissa tutkimuksissa on yritetty selvittää, miten pojat ja tytöt vaikuttavat perheen dynamiikkaan. Ei kovin yllättävää: tulokset ovat ristiriitaisia.

Erään laajasti uutisoidun kyselyn mukaan tyttölasten perheissä ollaan onnellisempia (siirryt toiseen palveluun). Toisaalta on saatu selville, että Yhdysvalloissa erotaan vähemmän (siirryt toiseen palveluun) perheissä, joissa on poikia.

Tutkimusten analyysit kertovat samoista stereotypioista kuin tyttö- ja poikatoiveetkin. Tyttöjen perheissä on kuulemma rauhallista. Isät taas leikkivät enemmän poika- kuin tyttölasten kanssa.

Todellisuus näyttäisi olevan monimutkaisempi. Facebook-profiilissakin sukupuolen voi valita kymmenistä vaihtoehdoista. Esimerkiksi: transfeminiini, neutri, intersukupuolinen, sukupuolianarkisti, androgyyni, monisukupuolinen, tai ihan vaan ihminen.

Kun odotin ensimmäistä lastani, ihmisillä oli tapana sanoa: ei sillä väliä, onko lapsi tyttö vai poika, kunhan on terve. Maatessani Naistenklinikalla ultraäänitutkimuksessa, pelon ja jännityksen keskeltä päähäni nousi kirkas ajatus: ei sekään ole tärkeintä, että lapsi on terve, vaan että se on.

Silloin ei tullut mieleen kysyä, onko mahassa tyttö vai poika. Vai pitääkö tytön ja pojan syntymään ”valmistautua” eri tavoilla? Entä jos se tyttö inhoaa mekkoja?

Reetta Räty on toimittaja, yrittäjä ja kahden tytön äiti. Kasvoi Kuusamossa, asuu Kalliossa ja opettelee arabiaa.