Ahtaat väistötilat vaikeuttavat Anjalan koulun siirtymistä uuteen opetussuunnitelmaan – liikuntasali täynnä tavaraa

Väistötilana toimiva Anjalankosken lukio pystyy juuri ja juuri tarjoamaan kaikille Anjalan koulun oppilasryhmille omat luokkansa. Siirtymä, tilojen riittämättömyys ja tärkeiden vierailukohteiden jääminen entisen koulun läheisyyteen vaikeuttavat uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa.

Anjala
anjala koulu väistötilat inkeroinen
Anjalan koulun oppilaita jonottamassa bussikuljetukseen väistötiloihin.Minna Heikura / Yle

Anjalan koulun pihassa käy torstaiaamuna kuhina. Kymmeniä pieniä koululaisia on nousemassa busseihin, jotka kuljettavat oppilaita Anjalan koululta kolmen kilometrin päähän Inkeroisiin.

Kouvolassa Anjalan koulun sisäilma todettiin keväällä terveydelle haitalliseksi ja väistötilojen tarve nousi ajankohtaiseksi. Syyslukukausi aloitetaankin entisen Anjalankosken lukion tiloissa.

Koulutielle on lähtenyt lähes 170 opiskelijaa, mukana myös 23 ensimmäisen luokan oppilasta.

Yhtä luokkahuonetta käyttää kaksikin luokkaa viikossa yhtä aikaa.

Seija Salmi

Soittimet ja urheiluvälineet odottavat tilojaan

Musiikkipainotteiselle Anjalan koululle korvaavien tilojen ahtaus heijastuu suoraan koulutyön toteutumiseen. Torstaiaamuna jumppasali oli täynnä soittimia ja urheiluvälineitä odottamassa sopivia tiloja. Koulutyön aloittaminen ja uuden opetussuunnitelman käyttöönotto vaativat soveltamista.

– Suunnitelmat menevät uusiksi. Esimerkiksi musiikkikamat ovat täällä eivätkä löydä paikkaansa. Bänditoiminta on nyt jäissä, sanoo Anjalan koulun rehtori Seija Salmi.

Musiikkipainoitteiselle koululle musiikkiluokan uupuminen on iso puute.

anjala koulu väistötilat inkeroinen
Väistötiloina toimivan Anjalankosken lukion liikuntasaliin on toistaiseksi kerätty soittimia ja muuta tavaraa.Minna Heikura / Yle

Uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan oppilaiden aiempaa aktiivisempaa roolia, opettajien toimiessa enemmän ohjaajina. Sisätiloista pyritään myös lähtemään useammin retkille ja tutustumiskäynneille muualle. Esimerkiksi Anjalassa sijaitsevien entisten tilojen viereinen luontokoulu oli tärkeä kohde vierailuille.

Korvaavia tiloja Inkeroisissa on kuitenkin jo ehditty remontoida ja muuttaa kesän mittaan vastaamaan paremmin uutta käyttöä.

– Langaton verkko ulottuu nyt koko taloon. Aiemmin täällä oli myös vain yksi suihkutila. Vaikka uuden opetussuunnitelman mukaan opetamme tytöille ja pojille yhteistä liikuntaa, niin suihkutilat toki piti toki jakaa kahtia, hymyilee Salmi.

– Lisäksi on tehty ihan yksinkertaisia juttuja, kuten laitettu naulakoita alemmaksi.

"Onhan tämä aika paljon pienempi"

Loppuviikko menee Salmen mukaan ympäristöön tutustumisen ja retkeilyn merkeissä. Korvaaviin tiloihin totuttelee myös viidennen luokan aloittava Miko Sillanpää.

– Onhan tämä aika paljon pienempi kuin Anjalan koulu ja muutenkin on aika paljon erilaista.

Sillanpää ei oireillut entisessä homekoulussa, osa luokkakavereista kylläkin.

– Parilla kaverilla alkoi kurkku turvota ja kutista, hän kertaa.

Siitä lähdemme, että tämä on väistötila.

Seija Salmi

Viereinen yhteiskoulu tarjoaa lisätiloja

Tilan puutteessa myös Inkeroisten yhteiskoulua voidaan käyttää yhteisesti. Esimerkiksi ruokailu ja osa tunneista järjestetään siellä.

– Meillä ei ole täällä tiloja kuin yksi huone per luokka. Yhtä luokkahuonetta käyttää kaksikin luokkaa viikossa yhtä aikaa.

Teknisen- ja tekstiilityön tilat puuttuvat omasta takaa, joten vastaavia voidaan käyttää viereisen yhteiskoulun puolella. Myös kieli- ja musiikkiluokat sekä terveydenhoitajan tilat puuttuvat vielä.

Anjalan koulun kohtalo on niinikään avoinna.

– Siitä lähdemme, että tämä on väistötila, sanoo Salmi Anjalankosken lukion tiloissa.