Keskustan Kärnä kannattaa joutsenen metsästystä

Keskustan lappilaisen kansanedustajan Mikko Kärnän mielestä kanahaukkaa ja joutsenta pitäisi saada metsästää rajoitetusti. Valkoposkihanhesta hän tekisi vapaata riistaa ja supikoiran metsästyksestä maksaisi palkkionkin.

Kotimaa
Kesäkuvakisa 2016
Juha Leskinen, Juva

Innokkaana metsämiehenä tunnettu Kärnä ottaa metsästysrajoituksiin kantaa blogissaan (siirryt toiseen palveluun). Kanahaukan ja joutsenen metsästys pitäisi hänen mielestään sallia tietyin rajoituksin.

– Kanahaukka on tietyillä alueilla uhka kanalintukannoille ja joutsen metsähanhille. Molempien lajien kannat ovat elinvoimaiset, joten niitä voitaisiin harventaa aiheuttamatta lajeille uhkaa, hän esittää.

Valkoposkihanhilta Kärnä poistaisi rauhoituksen kokonaan.

– Hanhiparvet ovat jokavuotinen riesa ja tilanne on jo siinä pisteessä, että ne aiheuttavat terveyshaittoja ihmisille ja eläimille, Kärnä kirjoittaa. EU-direktiivillä rauhoitettu laji ärsyttää erityisesti kaupungeissa, joissa se ulostaa suurina parvina pitkin nurmikoita. Pääkaupunkiseudulla valkoposkihanhia on laskettu olevan noin 6000.

Kärnä tekisi myös minkistä ja supikoirasta vapaata riistaa.

- Minkki ja supikoira ovat erittäin haitallisia vieraslajeja, joista tulisi pyrkiä kokonaan eroon, Kärnä kirjoittaa. Hänestä on uskomatonta, että molempien lajien naaraat, joilla on poikasia, ovat rauhoitettuja touko-heinäkuussa. Kärnä esittää myös pienen tapporahan maksamista minkeistä ja supikoirista. Metsähallituksen pitäisi kansanedustajan mielestä palkata täyspäiväisiä pienpetopyytäjiä.

Kanahaukan rauhoituksen purkamisesta on aiemmin tehty kansalaisaloite. Myös joutsenen metsästykselle on kannatusta. Joutsenen metsästyksen sallimista on esittänyt muiden muassa MTK, koska sen mukaan viljelyksiä sotkevat joutsenet aiheuttavat maanviljelijöille huomattavaa haittaa.