Valtion velanotto kiihtyy, Orpo myöntää: Voi olla lipsumista

Valtiovarainministeri Petteri Orpo kiistää, että hallitus olisi luopunut tavoitteestaan taittaa Suomen velkaantuminen.

politiikka
Valtiovarainministeri Petteri Orpo

Valtio ottaa tänä vuonna 5,6 miljardia euroa lisää velkaa, kun ensi vuonna summa kipuaa 5,9 miljardiin.

Valtiovarainministeri Petteri Orpolla (kok.) oli selittämistä torstaina, sillä hallitus on rummuttanut tavoitettaan velanoton vähentämisestä. Orpo myönsi, että voi olla lipsumista, että velkaantuminen ei taitu niin nopeasti kuin hallitus olisi halunnut.

Suurin syy tilanteeseen on Orpon mukaan se, että talouskasvu ei ole ollut toivottua luokkaa, ja työttömyysturvamenojen osuus budjetista on kasvanut huomattavasti.

Hän ei pidä takaiskuna, että hallituksen säästöt eivät riitä velkaantumisen taittamiseen.

– Se ei ole takaisku, koska olen siitä tietoinen. Säästöt eivät riitä velkaantumisen taittamiseen, vaan se vaatii yhä useamman ja useamman ihmisen töihin ja enemmän talouskasvua ja verotuloja.

Orpo vakuuttaa, että vuonna 2018 Suomi näyttäisi olevan velkaantumisessa "selvästi laskevalla uralla".

Orpo esitteli torstaina ministeriön ensi vuoden budjettiehdotusta Valtioneuvoston linnassa.

Orpon budjettiehdotus keventää kaikkien palkansaajien tuloverotusta ensi vuonna. Kevennyksen ovat saamassa myös eläkeläiset. Keskituloisille kevennys tarkoittaisi veronmaksajien mukaan noin 150 euroa lisää vuodessa.

Orpo: Vesirokko saadaan kitkettyä

Hallitus päätti jo kevään kehysriihessään, että se leikkaa lukuisia suomalaisia koskevia etuuksia, kuten lapsilisiä. Hallitus aikoo pitää säästöistä budjettiriihessä kiinni, mutta Orpon mukaan uusia lisäleikkauksia ei vielä tänä syksynä tehdä.

Orpo nousi valtiovarainministeriksi kesäkuussa, ja on omaksunut nopeasti rahaministerin rooliin kuuluvan synkistelyn. Tunnelin päässä näkyy Orpon mukaan kuitenkin myös valoa, joka tulee kotimarkkinoilta.

– Viimeisen vuoden aikana on syntynyt 33 000 uutta työpaikkaa, mikä näkyy verotuloissa. Se ei ole kuitenkaan niin suuri muutos, että sen varaan uskaltaisi laskea.

Orpo on toistanut, että jos työllisyys ei parane, lisäleikkaukset voivat olla edessä ensi keväänä. Hän ei halunnut torstaina sanoa tarkasti, millaista tahtia uusia työpaikkoja pitäisi leikkausten välttämiseksi syntyä, mutta vauhdin pitäisi kuulemma säilyä ainakin saman kaltaisena kuin viimeisen vuoden aikana on nähty.

Orpo nosti erikseen esiin myös vesirokkorokotteen sisällyttämisen kansalliseen rokotusohjelmaan, joka maksaa runsaat neljä miljoonaa euroa.

– Lisärahalla pystytään poistamaan Suomesta käytännössä vesirokko. Säästyy suuri määrä työpäiviä, ja sairaus saadaan kitkettyä, Orpo kehui.

Hän hehkutti suureksi kädenojennukseksi kulttuurille sitä, että kirjailijoiden lainauskorvauksen tasoa nostetaan runsaaseen 15 miljoonaan euroon.