Lapin revontulimatkailuun lisää vauhtia: Mainosanimaatio japanilaisille

Japanilaisten matkailijoiden määrä on kasvanut Suomessa nopeammin kuin muissa Pohjoismaissa, kertoo Visit Finland. Lappi on japanilaisvieraiden suosituin käyntikohde Helsingin jälkeen. Japanilaisia houkutellaan Lappiin revontulilla.

Kotimaa
Revontulet
Revontulet Rovaniemen Vitikanpään yllä.Juha Mannermaa

Visit Finlandin uusi revontulikampanja houkuttelee japanilaisia aloittamaan revontulimatkat jo alkusyksystä.

– Revontulet ovat talvimatkailumme valttikortteja, ja ne yhdistetään vahvasti sydäntalveen ja lumisiin maisemiin. Lapin talvisilla revontulimatkoilla on hyvin kysyntää, mutta yritämme nyt lisätä syksyn matkojen myyntiä. Harva tietää, että revontulisesonki alkaa jo aikaisesta syksystä ja jatkuu pitkälle kevääseen. Syksyisin on mahdollista nähdä niin sanottu mirror aurora, jossa järven pinta heijastaa revontulet tehden näystä kaksin kerroin satumaisen, Visit Finlandin vt. markkinointipäällikkö Anne Lind sanoo tiedotteessa.

Lapissa japanilaiset ihailevat revontulia pääasiassa Inarissa ja Kittilän Levillä. Revontulien metsästäjiä saapuu Suomeen myös Keski- ja Etelä-Euroopasta ja he levittäyvät useampiin eri kohteisiin. Visit Finlandin heinäkuussa aloittaman uuden markkinointikampanjan pääkohderyhmää ovat varakkaat 25–35-vuotiaat kaupungissa asuvat japanilaisnaiset, jotka haaveilevat matkailusta ja uusista kokemuksista.

Kansantaruja ja äitiyspakkauksia

Revontulimatkoja tehdään tunnetuksi Visit Finlandin nettimainoksilla ja suomenkielisellä animaatiolla (siirryt toiseen palveluun), jonka kertojana kuullaan näyttelijä Pamela Tola. Animaatiota käytetään muun muassa siksi, että sillä on japanilaisessa kulttuurissa vahva asema. Animaation kertomuksessa yhdistyy kaksi legendaa: suomalainen kansantaru tuliketusta ja aasialainen uskomus revontulien hedelmällisyyttä lisäävästä vaikutuksesta. Heinäkuun aikana animaatio on katsottu jo yli 180 000 kertaa.

– Revontulet on taianomainen luonnonilmiö, johon yhdistetään runsaasti erilaisia uskomuksia. Jo pelkästään nimi “revontulet” kertoo tarinan, jollaista ei ole muualla maailmassa. Se alleviivaa Suomen asemaa ainutlaatuisena revontulten kotimaana, Lind kertoo.

Elokuussa revontulikampanjan yhteydessä järjestetään kilpailu, jossa japanilaisilla matkailijoilla on mahdollisuus voittaa esimerkiksi suomalaisia äitiyspakkauksia. Kelan äitiyspakkaus on herättänyt viime aikoina kiinnostusta ympäri maailmaa, ja Japanissa sitä on esitelty näyttelyissä jo 45 paikkakunnalla. Monessa japanilaiskaupungissa aiotaan myös luoda oma versio äitiyspakkauksesta. Esimerkiksi Tokion läheisessä Urayasun kaupungissa äitiyslaukku Konnichiwa Akachan (suom. Hei vauva) otettiin käyttöön jo vuonna 2014.

Lähes 200 euroa päivässä

– Japanilaismatkailijoiden yöpymiset ovat kasvaneet Suomessa muita Pohjoismaita selvästi enemmän. Viime vuonna he yöpyivät Suomessa yli tuplasti enemmän kuin Ruotsissa, Tanskassa tai Norjassa. Japanilaiset ovat Suomen matkailun kannalta kohderyhmänä kiinnostava, sillä he käyttivät yli 80 miljoonaa euroa Suomessa. Keskimäärin japanilaiset käyttivät Suomessa 183 euroa päivässä, Lind sanoo.

Viime vuonna japanilaiset viettivät yli 203 000 yötä rekisteröidyissä majoitusliikkeissä. Kampanjan kohderyhmänä olevat nuoret ja laatutietoiset japanilaisnaiset ovat Lindin mukaan otollinen ryhmä erityisesti siksi, että he ovat jo valmiiksi kiinnostuneita Suomesta, sen luonnosta ja designista. Aalto-yliopiston sekä Turun ja Tokion yliopistojen tutkijoiden toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan Suomella on poikkeuksellisen vahva ja positiivinen maakuva japanilaisten keskuudessa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Tuloksista käy kuitenkin ilmi, että japanilaiset kaipaisivat selkeämpiä ainutlaatuisia nähtävyyksiä Suomesta, ja tässä revontulilla on Lindin mukaan valtavaa potentiaalia.

Visit Finland on valtion omistama matkailun edistämisorganisaatio. Se on osa Finprota.