Chiliyrittäjä: Nokian hyväpalkkainen työ vaihtui kastikkeiden maahantuontiin

Tädin maailmalta tuomat mausteet sytyttivät Marko Suksen kokkailemaan. Lapsuuden kokeilut johtivat tulisiin makuihin ja taloudelliseen menestykseen.

Kotimaa
Poppamiehen toimitusjohtaja Marko Suksi seisoo myyntiteltan edessä Tampereen Tullintorilla Chilifest -tapahtumassa.
Matti Vikman / Yle

Poppamies heräsi henkiin kahdeksan vuotta sitten, kun kolme kaverusta päätti perustaa verkkokaupan. Yrityksen nimi viittasi mausteisiin, joihin miehet olivat tutustuneet matkoillaan.

Varsinkin Yhdysvallat tarjosi monia vaihtoehtoja. Ensin kaverukset toivat mausteita ja kastikkeita ystävilleen, kunnes kysyntä johti verkkokaupan perustamiseen.

– Tuohon aikaan Suomessa oli tarjolla lähinnä vain Tabascoa, Poppamiehen toimitusjohtaja Marko Suksi kertoo.

Jo ennen yrittäjäksi ryhtymistä Marko Suksella oli pitkäaikaista kokemusta mausteista. Niitä hänelle toi tuliaisina täti, joka työskenteli aikoinaan kotitalousopettajana.

– Taisin olla kymmenvuotias, kun äidin kalapuikot saivat ihan uuden maun.

Brändin luominen tärkeää

Vuonna 2010 Marko Suksi päätti jäädä pois työstään Nokialla. Hän myi asuntonsa saadakseen pääomaa ja muutti kimppakämppään vuokralle.

Taisin olla kymmenvuotias, kun äidin kalapuikot saivat ihan uuden maun.

Marko Suksi

– Moni sanoi, ettei maustekastikkeilla voi menestyä, mies muistelee.

Aluksi yritys keskittyi chilikastikkeisiin, joista Poppamies tunnetaan tänäkin päivänä. Muutama vuosi sitten mukaan tulivat grillikastikkeet ja kuivamausteet.

– Ensimmäinen oma tuotteemme oli tulinen nougatsuklaa. Huomasimme, että oma tuotemerkki on myynnin kannalta tärkeää, Marko Suksi toteaa.

Tuotteet enimmäkseen ulkomailta

Vuosien mittaan Poppamies on kasvanut alansa keskikokoiseksi yritykseksi. Liikevaihtoa kertyy 2,5 miljoonaa, kun sitä viisi vuotta sitten oli alle puoli miljoonaa euroa.

Yritys työllistää kuusi vakituista työntekijää ja viisi myyntiedustajaa. Lisäksi Poppamies palkkaa sesonkiapulaisia messuille ja tapahtumiin.

Chiliyrityksen reseptit ovat Marko Suksen käsialaa. Tuotteet valmistetaan pääosin ulkomailla niiden luonnollisessa kasvuympäristössä, mutta kaikki mausteseokset valmistetaan Suomessa.

– Tuomme myös raaka-aineita Suomeen. Esimerkiksi chilimurskasta voi valmistaa makeita, tulisia hilloja, toimitusjohtaja kertoo.