Tampereen tavara-aseman siirtohinta tuplaantui 3,2 miljoonaan – "Riskien poistaminen näkyy hinnassa"

Kansalaisliikkeen suojelemaksi vaatima tavara-asema siirretään Tampereen keskustassa uuden tien alta. Reilun kahdenkymmenen metrin matka oli jo alunperin kallis: yhteensä 1,6 miljoonaa euroa.

Kotimaa
Tampereen vanha Tavara-asema kuvattuna Rongan alikäytävän suunnasta.
Jussi Mansikka / Yle

Tampereen rautatieaseman lähellä sijaitsevan vanhan tavara-aseman siirto maksaa tuplasti enemmän kuin keväällä, siirtopäätöstä tehtäessä, arvioitiin. Tuolloin siirtämisen arveltiin maksavan noin 1,6 miljoonaa euroa, mutta nyt kokonaishinta on nousemassa 3,2 miljoonaan euroon.

Tarjouskilpailun tiilisen tavaramakasiinin siirrosta on voittanut Lemminkäinen Infra. Pelkän siirron hintalappu on 2,6 miljoonaa euroa, mutta lisäkuluja tulee muun muassa asiantuntijakuluista ja pilaantuneiden materiaalien käsittelystä. Tampereen kaupunginhallitus käsittelee hinta-arvion ylittymistä maanantain kokouksessaan.

Tavara-asema aiotaan siirtää Ratapihankadun tieltä reilun parinkymmenen metrin päähän, seuraintalo Morkun paikalle. Morkku puretaan. Mittavan operaation ansiosta Ratapihankatuun ei tarvitse tehdä liikennettä haittaavaa mutkaa. Ratapihankatu on valmistuttuaan liikenteellisesti merkittävä väylä, joka yhdistää Rantatunnelin ja Viinikan liittymän.

"Purkukeskustelu kytee aina"

Tampereen kaupunginhallitukselta pyydetään suostumusta tavoitekustannusten ylittämiseen. Hintalapun suuruus on omiaan virittämään uudelleen keskustelun myös rakennuksen purkamisesta.

– Purkukeskustelu kytee aina, sanoo Tampereen Infran toimitusjohtaja, Milko Tietäväinen.

Tietäväisen mukaan nyt tehty suunnitelma takaa, että siirto voidaan tehdä turvallisesti ja rakennus kestää sen.

– Riskien poistaminen näkyy hinnassa. Lisäksi uudessa suunnitelmassa mukana on myös jonkin verran peruskorjausta ja asbestinpurkua.

Remontoijan unelma on tavoitteena myydä

Kaupunki aikoo myydä tavara-aseman. Myyntiin liittyen on jo tehty alustavia selvityksiä, mutta virallista myynti-ilmoitusta ei ole tehty. Milko Tietäväisen mukaan parasta olisi, jos ostaja talolle ilmaantuisi nyt: siirron yhteydessä kannattaisi tehdä töitä, jotka mahdollistaisivat jälkikäytön.

Tavara-asema sijaitsee keskeisellä paikalla Tammelan kaupunginosassa, aivan rautatieaseman tuntumassa. Viereiseen Rastin kortteliin on tulossa Tampereen korkein asuinkerrostalon, 21-kerroksinen Luminary. Paikka on myös lähellä tulevaa Kansi ja areena -kokonaisuutta.

Tavara-aseman tiloihin voi kaavan mukaan tulla melkein mitä vaan toimintaa, ainoastaan asuinkäyttöön sitä ei saa.

– Remontoijan unelmahan tuo olisi, ja aivan huikealla paikalla. Jos olisi rahaa sijoittaa, niin se tulisi varmasti korkojen kanssa takaisin, Tietäväinen hehkuttaa.