Republikaanijohtajat vaativat: Trumpille ei saa antaa kampanjarahaa

Republikaanipuolueen aktiivit pitävät Donald Trumpin vaalikampanjaa lähinnä haitallisena puolueelle. Heidän mielestään presidenttikampanjan rahat tulisi käyttää kongressivaaleissa, erityisesti niissä osavaltioissa, joissa ehdokas on kärsinyt Trumpin tekemisistä.

USA:n presidentinvaali
Trump puhuu valtavan näytön edessä mikrofoniin. Hän tehostaa sanojaan oikealla kädellään, etusormi ja peukalo yhdessä. Hänellä on tumma puku, kirkkaanpunainen kravatti. Taustalla näyttö esittää Trumpin puhetta. Trumpin kasvokuva täyttää koko taustan.
Donald Trump kuvattuna Clevelandissa 21. heinäkuuta 2016.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltain republikaanipuolue näyttää joutuvan yhä suurempaan epätoivoon oman presidenttiehdokkaansa Donald Trumpin takia.

Politico-lehti (siirryt toiseen palveluun) on saanut haltuunsa noin 75 vaikutusvaltaisen republikaanin allekirjoittaman vetoomuksen puoluejohdolle. Avoimessa kirjeessä vaaditaan, ettei puolue enää myöntäisi rahaa Trumpin vaalikampanjan tukemiseen. Rahat pitäisi heidän mielestään käyttää kongressivaalien kampanjointiin. Kirje lähetettäneen ensi viikolla.

– Mielestämme Trumpin riitaisuus, holtittomuus, epäpätevyys ja ennätyksellisen heikko suosio ovat kääntämässä vaalit demokraattien maanvyöryvoitoksi, kirjoitetaan viestin luonnoksessa.

Republikaaniaktiivit kehottavat puoluejohtoa käyttämään kampanjarahat niissä osavaltioissa, joissa republikaanien ehdokkaat ovat joutuneet alakynteen Trumpin puolueelle aiheuttaman vahingon takia.

– Tämän ei pitäisi olla vaikea päätös, sillä Donald Trumpin mahdollisuudet tulla valituksi presidentiksi haihtuvat päivä päivältä.

Allekirjoittajat ovat listanneet kirjeeseen monia Trumpin virheitä, jotka ovat karkottaneet puolueen äänestäjiä.

– Hänen viimeaikaiset purkauksensa ovat rakentaneet vihan ja eriarvoisuuden kampanjan, jonka aikana hän on pilkannut ja loukannut miljoonia äänestäjiä, kuten naisia, muslimeita, maahanmuuttajia ja vähemmistöjä, puolueaktiivit jyrisevät.

– Hän on myös osoittanut vaarallisia autoritaarisia taipumuksia esimerkiksi uhkaamalla estää kokonaisen uskonnon edustajia pääsemästä maahan sekä aikomalla määrätä armeijan rikkomaan kidutuksen kieltävää lakia, tappamaan terrorismista epäiltyjen perheet, rekisteröimään lakia noudattavat muslimikansalaiset, ja aikomalla käyttää presidentin asetuksia muihin laittomiin ja perustuslain vastaisiin tekoihin.

Republikaanit: Trump ei voi voittaa

Politicon kummankin puolueen kärkihenkilöille tekemän kyselyn (siirryt toiseen palveluun) mukaan enemmistö republikaaniaktiiveista on jo varma siitä, ettei Donald Trump voi voittaa presidentinvaalia.

Osuus on suurempi kuin demokraattien puolella. Demokraattiaktiivit eivät vielä ole aukaisemassa samppanjapulloja, sillä heidän mielestään mitään varmaa ei voida vielä sanoa, vaikka Hillary Clinton johtaakin kyselyissä selvästi.

Lähteet: Politico, AFP