Liuku yli Tammerkosken – katso video 120 metrin vauhtimatkasta

Vauhdikkaan kaupunkikisan järjestäjillä oli jo pari vuotta sitten loistoidea: kilpailijoiden pitää liukua vaijeria pitkin Tammerkosken yli. Idean toteutus olikin sitten kovan työn takana.

Kotimaa
Liukua Tammerkosken yli
Ylen Tampereen mediatoimittaja Marjut Suomi liukui 120 metriä pitkän radan.

Tänä viikonloppuna liu'utaan Tammerkosken yli vaijeria pitkin ensimmäistä kertaa. 120 metrin matka kestää noin 20 sekuntia.

Vaijerin virittämisen suunnitteluun ja lupaprosessiin meni pari vuotta, eikä itse virittäminenkään ollut yksinkertaista. Esimerkiksi puiden kunto tarkistettiin. Arboristit päättivät mihin puihin vaijerin voi kiinnittää. Suojarimojen ansiosta puut eivät vahingoitu.

Virityshetkellä Hämeensillalta heitettiin köysi molemmille puolille koskea ja se vedettiin vaijerin paikalle. Köyden avulla taas vedettiin vaijeri paikoilleen. Kosken voima yritti viedä satakiloista vaijeria tiukasti mukaansa.

– Kyllä siinä joutui pistämään itsensä vähän likoon, kun joutui olemaan vastapainona koko kropalla, että sai pidettyä vaijerin kireällä. Kyllä se vähän nauratti. Hanskoista ei jääny enää mitään jäljelle sen jälkeen, kun ei voinut päästää irti missään vaiheessa, kuvailee Flowparkin puisto-ohjaaja Akusti Ylä-Nojonen.

Sekä vaijerin alussa, että lopussa, on ohjaaja koko ajan. Lisäksi paikalla on kaiken varalta pintapelastajia.

Vaijeriliuku on osa Team City Challenge -kilpailua lauantaina 13. elokuuta. Kilpailun ulkopuolella vaijeri on maksua vastaan yleisön kokeiltavissa maanantaihin asti.