EU:n terrorismin vastainen poliisi alkaa jäljittää jihadisteja Kreikan leireiltä

Eurooppalaiset viranomaiset ovat huolissaan siitä, että iskuja suunnittelevia islamisteja on saattanut soluttautua siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden joukkoon.

Ulkomaat
Mies kantaa polttopuita pakolaisleirillä lähellä Idomenin kylää.
Mies kantaa polttopuita pakolaisleirillä lähellä Idomenin kylää maaliskuussa 2016.Nake Batev / EPA

Euroopan poliisivirasto Europol lähettää terrorismin vastaisia asiantuntijoita Kreikkaan etsimään jihadisteja siirtolaisleireiltä, kertoo uutistoimisto AFP.

Osa Pariisin iskuihin viime marraskuussa osallistuneista terroristeista esiintyi pakolaisina saapuessaan Eurooppaan Kreikan kautta.

Viranomaiset pelkäävät, että lisää iskuja suunnittelevia väkivaltaisia islamisteja on voinut tulla turvapaikanhakijoiden joukossa Eurooppaan.

Poliisiryhmän on määrä saapua Kreikkaan elokuun loppuun mennessä. Kreikkalaisen Kathimerini-sanomalehden mukaan Europolin asiantuntijaryhmä tulee koostumaan noin 30 eurooppalaisesta poliisista.

Ryhmän tehtävänä on tunnistaa radikalisoituneet henkilöt. Ryhmän on määrä tehdä tarkastuksia kymmenille mantereella sijaitseville leireille, joissa on yhteensä yli 47 000 siirtolaista.

Pääasiassa Syyriasta, Irakista ja Afganistanista kotoisin olevat syvemmälle Eurooppaan pyrkivät siirtolaiset jäivät jumiin Kreikkaan, kun niin sanottu Balkanin siirtolaisreitti suljettiin viime talvena.

Europolin aiemmat terrorismin torjuntaan liittyvät toimet ovat kohdistuneet pääasiassa Kreikan saarilla sijaitseviin rekisteröintikeskuksiin.

Lähteet: AFP