1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Jo 18 000 pelastettu Louisianassa tulvien armoilta

Liittovaltio on julistanut alueelle hätätilan laajalle levinneiden tulvien takia.

Louisianassa tulvi myös maaliskuussa 2016. Kuva: Dan Anderson / EPA

Yhdysvalloissa Louisianassa on evakuoitu tulvien armoilta jo 18 000 ihmistä, kertoo paikallinen poliisi uutistoimisto AP:n mukaan.

Ihmisiä on pelastettu muun muassa helikoptereilla ja veneillä veden saartamilta alueilta. Osavaltion kuvernöörin mukaan liittovaltio on julistanut hätätilan neljälle alueelle, mutta hätätila voi laajeta, kun vahingot muualla selviävät.

Aiemmin on kerrottu, että Louisianassa tuhannet asukkaat ovat joutuneet hätämajoitukseen veden vallattua heidän kotinsa. Ainakin kolmen ihmisen on kerrottu saaneen surmansa. Tulvat koettelevat myös Mississippin ja Alabaman osavaltioita.