Työelämän oravanpyörää ja rahaa revittelevä näytelmä esitetään helsinkiläispankissa – liput vietiin käsistä

Uusliberalismi myy. Sitä kritisoiva Wundekinder saa ensi-iltansa teatterifestivaali Stagella keskiviikkona.

ääni (ihmisääni)
Kuva esityksestä Wunderkinder.
Edith Holmström ​on yksi Wunderkinderin tummanpuhuvan esityksen näyttelijöistä. Repliikit tulevat ääninauhalta, naamiot helpottavat huulisynkkaa. Jaani Lampinen / Yle

Ihme lapsia nämä ihmelapset. Keskiviikkona ensi-iltansa saava Wunderkinder käsittelee isoja kysymyksiä – uusliberalismia ja uutta luokkarakennetta. Kummankaan ei kuvittelisi olevan varsinaisia kassamagneetteja, mutta Teater 90º:n esitys myytiin hetkessä loppuun.

Wunderkinderin kantaesitys nähdään keskiviikkona alkavilla Stage-festivaaleilla, joiden osa se on. Se on juuri sellaista teatteria, josta Stage tunnetaan: yhteiskunnallista, kokeellista ja rajoja koettelevaa.

– Yksi johtotähdistäni on ollut se, miltä uusliberalismi tuntuu ja mitä se aiheuttaa. Esityksen aikana kuljetetaan rinnakkain luovaa immateriaalista työtä tekevää luokkaa ja erilaisia pätkätöitä tekevää palvelu- ja huoltoluokkaa, sanoo ohjaaja Anni Klein.

Kovin valoisalta ei näytä. Hyödyttömiksi käyneitä työntekijöitä muistutetaan siitä, että kopiohuoneesta löytyy veitsi, jolla voi käydä päättämässä päivänsä.

– Me olemme kärjistäneet tiettyjä asioita, jotta saamme ne näkyviksi. Mutta joo, kyllä, maailmankuva on aika raadollinen. Me kuvaamme niitä olosuhteita, jotka ovat jo olemassa, mutta dystooppisesti.

Synkkyyttä tasapainottaa musta huumori.

Kuva esityksestä Wunderkinder.
Robert Kockin siivojan roolihahmo näyttelee osan esityksen kohtauksista kadulla.Jaani Lampinen / Yle

Kun ääni irtosi näyttelijästä

Uuden ja erikoisen esityksestä tekee äänilähtöisyys. Näyttelijät eivät puhu livenä vaan heidän ruotsia, suomea ja englantia sekoittavat repliikkinsä kuullaan playbackina ääninauhalta.

– Se on hirveän iso ele teatterissa, että ääni irrotetaan näyttelijän ruumiista. Perinteisesti yksi pyhistä asioista on ollut se, että ne kuuluvat yhteen, Klein sanoo.

Näyttelijöillä on ihonväriset naamiot, jotka helpottavat huulisynkan tekemistä. Ilman naamioita repliikin alusta olisi vaikea saada kiinni.

Wunderkinder on paikkasidonnaista teatteria. Sitä esitetään entisessä kalliolaisessa pankissa. Se on Kleinin mielestä “superkiinnostavaa”. Myös alakerran pankkiholvilla on oma roolinsa.

– Meidän esityksessämme se on tyhjä, koska todellisuus rakentuu velalle ja finanssikapitalismille: Ei ole mitään kultaharkkoja pankkiholvissa, Klein sanoo.

Tilassa on isot, seinän pituiset ikkunat. Myös niillä on suuri merkitys, koska esitys kasvaa kadulle asti. Osa kohtauksista näytellään ulkona.

– Se kiinnostaa, miten ohikulkijat reagoivat. Ihmiset pysähtyvät hirveästi katsomaan. On myös kohtauksia, joissa olisi syytä pysähtyä, mutta ihmiset vain kävelevät ohi. On jännittävää nähdä, miten ulkotila fiktioituu.

Teatteriohjaaja Anni Klein.
 – Yksi johtotähdistäni on ollut se, miltä uusliberlasilmi tuntuu ja mitä se aiheuttaa, sanoo Wunderkinderin ohjaaja Anni Klein.Jaani Lampinen / Yle

1,5 vuoden työ ja kymmenen esitystä

Osa Wunderkinderin suosiosta selittyy Johannes Ekholmilla. Hän kirjoitti yhdessä Akse Petterssonin kanssa myös Q-teatterissa nähdyn sukupolvinäytelmä Kaspar Hausenin, joka kasvoi varsinaiseksi hitiksi vuonna 2014.

Wunderkinder ei Kleinin mukaan kuitenkaan syntynyt perinteisellä tavalla.

– Minä, äänisuunnittelja Heidi Soidinsalo ja Johannes olemme kehitelleet konseptia hyvin pitkälle kolmistaan. Johannes on kirjoittanut ja me olemme muokanneet, paloitelleet ja järjestelleet.

Töitä on tehty puolitoista vuotta. Wunderkinderista nähdään kymmenen esitystä Helsingin Kalliossa, Fleminginkadulla. Ensi-ilta on 17. elokuuta.

Artikkelia muokattu 17.8. kello 10.07: Lisätty Akse Petterssonin nimi toiseksi Kaspar Hausenin kirjoittajaksi.