1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. asunnottomuus

Kodittomien määrä on tilastoja suurempi – majailu kavereiden nurkissa vääristää lukuja

Viime vuoden lopussa Suomessa oli lähes 8 000 asunnotonta. Käytännössä kodittomien määrä on huomattavasti suurempi. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA perustaa tietonsa kunnilta saamiinsa lukuihin, joista puuttuvat ne kodittomat, joiden posti tulee tuttavan tai sukulaisen osoitteeseen.

Nuorilla asunnottomilla saattaa olla taskussaan useamman kaverin asunnon avaimet. Kuva: Yle

Suomessa asunnottomien määrä voi olla moninkertainen tilastoihin verrattuna. Esimerkiksi valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta keskeisesti vastaavan asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n tilastoissa Kainuussa asunnottomia ei ole yhtään.

Käytännössä tilanne on toinen, sillä kuluvan vuoden aikana tehdyissä toimeentulotukipäätöksissä 26 asiakasta antoi Poste restante -osoitteen.

– Todennäköisesti nämä ovat jonkun tuttavan tai sukulaisen luona. Saattaa olla myös niin, ettei välttämättä ole edes Poste restante -osoitetta, vaan on jonkun sukulaisen osoite, johon posti menee, mutta todellisuudessa ei asuta siellä, kertoo Kainuun soten aikuissosiaalityön vastuualuepäällikkö Päivi Ahola-Anttonen.

Sosiaalivirastossa asioivien kannalta on hyvä, jos heillä on osoite. Toimeentulotuessa ei asumisen kustannuksia makseta, jos ei ole näyttöä asuinpaikasta. Tämä kuitenkin vääristää ARAn ylläpitämiä tilastoja, joiden mukaan Suomessa oli viime vuoden lopussa lähes 7 900 asunnotonta.

Naksu auttaa nuoria

Kajaanissa aloitti helmikuussa seurakunnan alaisuudessa Naksu-hanke, joka auttaa 18–35-vuotiaita asunnottomia nuoria. Joidenkin arvioiden mukaan Kajaanissa elää tällä hetkellä ainakin 40–50 nuorta, jotka majailevat kavereiden nurkissa ilman vakituista osoitetta.

Todennäköisesti nämä ovat jonkun tuttavan tai sukulaisen luona.

Päivi Ahola-Anttonen

– He viettävät aikaansa kavereiden nurkissa ja he voivat vaihtaa paikkaa sen mukaan minne pääsevät. Joillakin saattaa olla taskussa useamman kaverin asunnon avaimet, kertoo Naksu-hankkeen ohjaaja Veli-Pekka Kontio.

Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Naksu-hankkeen aloittaessa asiakasmäärä täyttyi hyvin nopeasti.

– Tällä hetkellä asiakkaita on parisenkymmentä ja keski-ikä on 26 vuotta. Kesäajaksi olemme joutuneet lopettamaan uusien asiakkaiden vastaanottamisen. Resurssit eivät riitä enempään, koska meitä on vain hankepäällikkö ja kaksi ohjaajaa, sanoo hankeohjaaja Maria Hakkarainen.

Elämänhallintaa kädestä pitäen

Kodittomuuteen liittyy usein erilaisten riippuvuuksien kierre, vuokrarästit, luottotietojen menetys ja elämänhallinnan puute. Naksu-hankkeessa pureudutaan näiden asioiden hoitamiseen kädestä pitäen.

Joillakin saattaa olla taskussa useamman kaverin asunnon avaimet.

Veli-Pekka Kontio

– Haastattelemme asiakkaat ja katsomme kuuluuko hän hankkeen piiriin, vai olisiko joku muu palvelu parempi. Kykyviisarin (siirryt toiseen palveluun) avulla katsomme mitkä ovat nuoren haasteet ja sen pohjalta teemme asumisen suunnitelman, jota ryhdytään viemään eteenpäin, kertoo Hakkarainen.

Tällä hetkellä hankkeen kautta oman asunnon on saanut 13 nuorta, kun vuoden tavoite oli 12 asuntoa.

– Tässä kulkee kipuraja, jotta pystymme laadukkaasti hoitamaan asiakastyön. Opastamme asukkaita tarpeen mukaan elämänhallinnan asioissa, kuten ruuanlaitossa, siivouksessa ja aivan aluksi tietysti tarpeellista on muuttoapu. Osalla on tullessaan mukana vain reppu ja osalla on kaverin varastossa jotakin huonekaluja, sanoo hankeohjaaja Maria Hakkarainen.

Yhteistyötä ja lisää resursseja

Kainuun soten aikuissosiaalityön vastuualuepäällikkö Päivi Ahola-Anttonen peräänkuuluttaa yhteistyötä todellisten asunnottomuuslukujen selvittämiseksi. Ahola-Anttonen pitää tärkeänä Naksu-projektia, joka paljastaa sosiaalipalvelujen kipukohtia.

Osalla on tullessaan mukana vain reppu ja osalla on kaverin varastossa jotakin huonekaluja.

Maria Hakkarainen

– Se paljastaa myös sen, minkälaisia palveluja meidän olisi tarjottava asiakkaille. Me tarvitsemme asumisen ohjauksen palveluja ja tällä hetkellä meidän sosiaaliohjaajat eivät ennätä jalkautumaan tiiviisti asiakkaiden rinnalle, koska heitä on liian vähän tähän tarpeeseen nähden. Nuorten lisäksi me tarvitsemme ohjaajia myös vähän vanhemmille asiakkaille, sanoo Ahola-Anttonen.

Resursseja tarvitaan lisää ja Ahola-Anttonen on tehnyt vakanssiesityksen ensi vuodelle asumisen ohjaajasta, joka jalkautuisi nuorten pariin yhdessä seurakunnan asumisen ohjaajan kanssa, jolloin toimintamallia kehitettäisiin yhdessä.

– Tästä ei ole tehty vielä päätöksiä, mutta tämän tyyppistä toimintamallia me tarvitsemme, myös iäkkäämmille asiakkaille. Jostakin on lähdettävä liikkeelle ja nyt on Kajaanin seurakunnan mahtavan aloituksen turvin lähdetty liikkeelle näistä nuorista, kertoo Kainuun soten aikuissosiaalityön vastuualuepäällikkö Päivi Ahola-Anttonen.