Poliisi tekee jatkossa kaikista Uber-kuskeista aina rikosilmoituksen

Helsingin poliisi on ryhtynyt tekemään rikosilmoituksia kaikista Uber-kuskeista. Poliisi on pohtinut asiaa syyttäjän kanssa ja päätynyt uuteen käytäntöön.

Kotimaa
Uber -sovelus puhelimen näytöllä.
Antti Kolppo / Yle

Aiemmin poliisi kirjoitti kuljettajille sakkoja, mutta jatkossa kaikista tapauksista tehdään rikosilmoitus ja käynnistetään esitutkinta.

– Kyseessä on aina rikosasia. Jos esitutkinnassa selviää, että kuljettaja on ajanut Uberia pidemmän aikaa, voi tämä joutua korvaamaan saamansa hyödyn, sanoo rikoskomisario Pekka Seppälä.

Kuljettaja voi joutua palauttamaan myös ansaitsemansa tulot, mikäli tämän katsotaan harjoittaneen laitonta taksiliiketoimintaa. Tällä hetkellä poliisin esitutkinnassa on tapaus, jossa kuljettaja on ansainnut tuhansia euroja kuukaudessa.

Asiakas ei syyllisty laittomaan toimintaan

Asiakas ei joudu ongelmiin, vaikka käyttäisi Uberia. Toki se voi aiheuttaa haasteita, jos poliisi pysäyttää Uber-kuljettajan ja matkustajan täytyykin löytää toinen tapa päästä perille.

Helsingin poliisin tutkinnassa on tällä hetkellä noin viisikymmentä tapausta laittomasta taksiliiketoiminnasta.

– Ilmoituksia tulee koko ajan enemmän ja enemmän. Mutta on se silti melko marginaalinen ilmiö, Seppälä kertoo.

Sakkorangaistus silti todennäköisin lopputulos

Käytännössä uusi käytäntö johtaa samaan lopputulokseen kuin aiemmin, eli sakkoihin.

Kuitenkin lain mukaan laittoman taksiliiketoiminnan harjoittamiseen syyllistynyt henkilö voidaan tuomita korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Juttu on käännetty Svenska Ylen jutusta:Nu brottsanmäler Helsingforspolisen Uber-chaufförer