1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Handelsbanken antoi potkut konsernijohtajalleen

Ruotsalaispankin hallituksen puheenjohtajan mukaan päätös on ”pelkästään yksilökysymys”.

talous
Handelsbankenin kyltti talon seinässä.
Tiina Jutila / Yle

Pankkikonserni Handelsbankenin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Frank Vang-Jensen jättää tehtävänsä välittömästi, kertovat ruotsalaisviestimet.

Päätös konsernijohtajan vaihtamisesta on ”pelkästään yksilökysymys”, Handelsbankenin hallituksen puheenjohtaja Pär Boman sanoo pankin tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Vang-Jensen ehti toimia Handelsbankenin konsernijohtajana vain puolitoista vuotta.

Uudeksi konsernijohtajaksi nousee Anders Bouvin, joka on työskennellyt Handelsbankenissa yli 30 vuoden ajan. Bouvin on ollut Handelsbankenin varatoimitusjohtaja vuodesta 2002. Viimeksi hän on ollut vastuussa pankin toiminnoista Britanniassa.

Handelsbankenilla oli viime vuonna Suomessa 46 konttoria ja reilut 600 työntekijää. Suomen lainamarkkinoilla Handelsbanken oli neljänneksi suurin pankki vajaan kuuden prosentin markkinaosuudella.

Lue seuraavaksi