Kauha maahan syyskuussa – uuden lämpölaitoksen rakentaminen alkaa Lahdessa

Uuden biopolttolaitoksen rakentaminen pääsee käyntiin nyt, kun Lahti Energia on päättänyt investoinnista. Jos rakennustyöt sujuvat suunnitellusti, lahtelaisille tuotetaan uudessa voimalassa lämpöä puuhakkeesta vuonna 2020.

Lahti energia
Kymijärven voimala Lahdessa.
Mika Moksu / Yle

Lahti Energian hallitus on päättänyt uudesta lämpölaitosinvestoinnista. Laitoksella korvataan vanha voimalaitos, Kymijärvi I, jossa on käytetty kivihiiltä.

Uudessa laitoksessa lämpöä tuotetaan puulla.

Kymijärvi III -nimisen voimalaitoksen rakentaminen aloitetaan syksyllä.

– Maanrakennustyöt on tarkoitus käynnistää syyskuussa, sanoo Lahti Energian toimitusjohtaja Eero Seesvaara.

Laitos on määrä käynnistää syksyllä 2019 ja ottaa kaupalliseen käyttöön keväällä 2020.

Siirtyminen kivihiilen käytöstä puuhakkeeseen laskee merkittävästi Lahti Energian hiilidioksidipäästöjä. Uuden laitoksen aloittaessa hiilidioksidipäästöt putoavat 20 prosenttiin vuoden 1990 tasosta.

Yhtiön nykyiset vuosittaiset hiilidioksidipäästöt vähenevät 600 000 tonnilla vuodessa.

Koko laitosinvestointi maksaa arviolta 165 miljoonaa euroa.