Opetusministeri Grahn-Laasonen: Hyöty kilpailukykysopimuksesta jätettävä yliopistojen käyttöön

Kiista yliopistojen ja korkeakoulujen rahoista on määrä ratkaista keskiviikkona ministeriöiden kahdenvälisissä budjettineuvotteluissa.

politiikka
Veistos Helsingin yliopiston sisätiloissa.
Antti Lempiäinen / Yle

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) haluaa, että yliopistot ja korkeakoulut saavat pitää taloudellisen hyödyn, joka syntyy kilpailukykysopimuksesta.

Kyse on yhteensä noin 21 miljoonan euron potista, jonka valtiovarainministeriön budjettiehdotus olisi leikkaamassa pois koulutuksen järjestäjiltä. Elinkeinoelämän keskusliitto on moittinut budjettiehdotusta tältä osin kilpailukykysopimuksen vastaiseksi.

Grahn-Laasonen haluaa, että asia otetaan pöydälle huomenna, kun opetus- ja kulttuuriministeriö käy kahdenväliset neuvottelut valtiovarainministeriön kanssa.

– Olisi reilua, että kilpailukykysopimuksesta koituva hyöty jäisi yliopistojen ja muiden sivistystoimijoiden käyttöön. Se olisi sivistysteko ja vahvistaisi yliopistojen ja muiden toimijoiden asemaa, Grahn-Laasonen sanoi.

Hän kommentoi asiaa kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksen yhteydessä Tampereella.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kiisti väitteen, että budjettiehdotus oli vastoin sitä, mitä kilpailukykysopimuksessa sovittiin.

– Rahoitusasema ei ole muuttumassa VM:n esityksellä. Kyse on siitä, miten kilpailukykysopimusta tulkitaan ja jääkö hyöty yliopistoille ja korkeakouluille, Orpo sanoi.

Orpon mukaan olisi tärkeää, että asia saataisiin ratkaistua keskiviikkona.