Louisianan tulvauhrien määrä nousee – ainakin 11 kuollut

Yhdysvalloissa, Louisianassa, myrskyjen ja tulvien keskellä kymmenettuhannet ihmiset odottavat hätäapua. Tähän mennessä ainakin 11 ihmisen on vahvistettu kuolleen. 

Ulkomaat
Louisianan Baton Rougessa etsitään tulvien saartamia asukkaita 14.8. 2016.
Louisianan Baton Rougessa etsitään tulvien saartamia asukkaita 14.8. 2016.EPA/BRANDON GILES/US COAST GUARD

Louisianan osavaltion eteläosissa ponnistellaan rankkasateiden aiheuttamien tulvatuhojen taltuttamiseksi.

Kuvernööri John Bel Edwardsin virastosta kerrotaan, että yli 60 000 ihmistä on rekisteröity hätäavun saajiksi. Ainakin 40 000 asuinrakennusta on tuhoutunut tai vaurioiutunut.

Rankkasateiden ja niitä seuranneiden tulvien jäljiltä 11 ihmisen on vahvistettu kuolleen.

Sateet alkoivat viime perjantaina, jolloin eteläisessä Louisianassa tuli monin paikoin 15-25 senttimetriä vettä. Presidentti Barack Obama on julistanut osaan Louisianaa hätätilan. Ilmoitus merkitsee sitä, että pahimmin tulvista kärsivät alueet saavat liittovaltion tukea.

Noin 30 000 ihmistä on pelastettu tulva-alueelta perjantain jälkeen.

Lähteet: AP, AFP