29 000 yritystä sai armokuoleman – firmoista ei kuulunut mitään vuosikymmeneen

Kaupparekisteri hautaa ensi maanantaista lähtien yritykset, jotka eivät ole toimineet kymmeneen vuoteen. Tämän jälkeen näiden yritysten toiminimet vapautuvat uuteen käyttöön. Listalla on tunnettujakin nimiä.

politiikka
Patentti- ja rekisterihallituksen toimitilat ulkoa kuvattuna.
Ismo Pekkarinen / AOP

Uutta toiminimeä harkitsevien yritysten kannattaa olla valppaana ensi maanantaista (22. elokuuta) lähtien, sillä silloin kaupparekisteri poistaa listoiltaan lähes 29 000 toimimatonta yritystä. Ne eivät ole tehneet rekisteri-ilmoitusta, eikä verottajakaan ole kuullut niistä mitään vuosikymmeneen.

Kaupparekisterin suursiivous liittyy Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) tavoitteeseen trimmata rekisterinsä ajan tasalle. Tästä lähin siivous tehdään vuosittain. Kuukahtaneet yhdistykset kokevat saman kohtalon ensi vuoden alussa.

Yrityksillä oli aikaa vastata kaupparekisterin poistokuulutukseen heinäkuun alkuun saakka. Parisataa yritystä säilyi rekisterissä pistettyään paperinsa ajan tasalle.

Yritys säilyi, vaikka omistaja siirtyi taivaalliseen rekisteriin

Kaupparekisterissä on yli 620 000 yritystä, joista valtaosa on yritysmuodoltaan osakeyhtiöitä tai yksityisiä elinkeinonharjoittajia. Uusia rekisteröidään 30 000 yrityksen tahtiin vuosittain.

Yritys poistuu virallisesta kaupparekisteristä, kun se ilmoittaa toimintansa lopettamisesta, joutuu konkurssiin tai sulautuu toiseen yritykseen. Nyt poistettavat firmat eivät ole ilmoitusta jostain syystä tehneet.

Osa poistolistan yrityksistä kantaa kuolleen omistajan nimeä. Listalla on muiden muassa menneiden vuosikymmenien tv-julkkisten yritykset: Niilo Tarvajärven Yleisohjelmat ja sammakoista säätä ennustaneen, kainuulaisen Taisto Heikkisen Sääennustaja.

Myös YK:n apulaispääsihteerinäkin toimineen Helvi Sipilän nimeä kantanut asianajotoimisto poistuu rekisteristä.

Poistettavat toiminimet nyt vapaata riistaa

Heti, kun yritys on poistettu rekisteristä, nimen voi rekisteröidä toiselle yritykselle, karenssiaikoja ei ole. Poikkeuksena ovat nimet, jotka on rekisteröity myös tavaramerkiksi.

Poistoon joutuu esimerkiksi Ylen TV2:n esi-isän, tamperelaisen Tamvision nimeä reilu kymmenen vuotta kantanut mainosalan yritys.

Rekisteristä vapautuu myös vakuuttavan viralliselta kuulostavia firmoja, jotka alkavat sanalla Suomen. On Suomen Palkansaajarahasto, Vuokraperintä, Järjestyksen valvojat, Julkistalouden tutkimuskeskus ja jopa Suomen Pressat.

Poistettaviin kuuluu myös kasvisravintolana tunnettu yritysnimi Silvoplee. Julkkisnäyttelijä Satu Silvo on pyörittänyt Silvoplee-nimistä kasvisravintolaa Helsingin Hakaniemessä jo toistakymmentä vuotta. Nyt poistettavan Silvoplee-nimisen yrityksen Silvo on perustanut aikoinaan täysin toiseen tarkoitukseen, mm. dieettijuomajauheen ja ihonhoitotuotteiden myyntiin sekä freelance-esiintyjänä toimimiseen. Liki kahden miljoonan euron liikevaihtoa tekevä kasvisravintola Silvoplee on puolestaan toiminimeltään täysin toinen, Satumainen ravinto.

Ravintoloitsija-näyttelijä Satu Silvo on ihmeissään toiminimensä kohtalosta. Kuulutus poistettavista firmoista ei ole kantautunut hänelle.

– Pitää kysyä kirjanpitäjältä, voisiko Silvopleen suojata jotenkin. En usko, että kukaan kehtaa ottaa sitä firmansa käyttöön, Silvo sanoo.