”Riemu lasten silmissä palkitsee” – harrastavan lapsen vanhemmat saavat itsekin iloa, tietoja ja taitoja

Jollekulle kuljetusrumba on riesa, toiselle riemu. Kahden kilpaurheilevan lapsen talossa on yhteensä kymmenet treenit viikossa. Arki vaatii joustoa sekä vanhemmilta että lapsilta, mutta onnistumisista saavat iloa kaikki. 

ilmiöt
Kaksi tyttöä näyttää hauista
Elvi ja Hilda Laitamäki ovat kasvattaneet hauista telinevoimistelussa ja akrobatiassa. Mari Vesanummi / Yle

Opettaja Lena Laitamäki on vannoutunut urheilija. Hän harrasti lapsena aktiivisesti mm. kilpapyöräilyä, eikä aikuisena ole moksiskaan lastensa vaativista treeniaikatauluista. Harjoitukset Ikurin liikuntahallissa kutsuvat tyttöjä 4-6 kertaa viikossa. Bussilla matkaan menee kaupungin toiselta laidalta, Messukylästä noin tunti, äidin kyydillä parikymmentä minuuttia.

– Itse olen asennoitunut niin, että olen valmis antamaan lasten harrastusten eteen kaikkeni. Kun olen itse lapsena harrastanut, isä kuljetti arkisin treeneihin minut ja naapurin lapset ja viikonloppuisin vielä kisoihin. Olen oppinut siihen, että niin pitää tehdä.

– Sille pitää antaa aikaa, se on arvokasta, Laitamäki sanoo.

Äiti poseeraa hymyillen voimistelevien siskosten edessä
Lena Laitamäki iloitsee lastensa taitojen karttumisesta. Äiti on sumplinut aikatauluja ja kuskannut ja roudannut kamoja jo pian 10 vuotta. Mari Vesanummi / Yle

Aina ei äiti töiltään ehdi viemään treeneihin, jolloin apuna on ollut anoppi. Lapsille on myös opetettu oikeat bussireitit kaupungin läpi harjoituksiin.

Lasten harrastuksesta saa itselle kavereita ja tietämystä

Telinevoimistelija Elvi Laitamäki on kilpaurheillut jo 9 vuotta, viisivuotiaasta asti. Pikkusisko Hilda on seurannut isosiskonjalanjäljissä, 10-vuotiaallakin on jo neljät treenit viikossa Tampereen voimistelijoiden akrobatiaryhmässä.

Onhan tämä myötäelämistä, myös silloin kun tulee takapakkia.

Lena Laitamäki

Äiti Lena Laitamäki on oppinut ainakin asiantuntevasti seuraamaan olympialaisia.

– Telinevoimistelussa on oppinut termistöä, tietää tarkalleen mikä on rekki ja mikä nojapuu. Lasten kanssa keskustellaan paljon olympialaisten suorituksista, meillä on kovin eriävät mielipiteet hyvistä tyyleistä.

Lasten harrastuksista on tullut elämään myös pysyviä ystävyyssuhteita.

Tyttö voimistelee puomilla
Elvi Laitamäki puomilla.Mari Vesanummi / Yle

– Treenikavereiden vanhemmista on saanut kavereita. Pidetään yhteyttä vielä senkin jälkeen jos toisen lapsi on vaihtanut harrastusta, kysellään miten lapsilla menee uuden harrastuksen kanssa.

Lasten harrastus on työllistänyt paitsi taksikuskina, myös roudaamiseen löytyy tuntumaa.

– Kun sali muutti Pirkkahallista tänne Ikuriin, olin mukana siirtelemässä telineitä. Olen siirtelyssä jo aika taitava, nimittäin kun tulee isoja kisoja telineet siirrellään takaisin Pirkkahalliin, Lena Laitamäki nauraa.

Silmät loistavat osaamisen riemua

Tärkeintä antia lasten harrastuksessa Lena Laitamäelle on kuitenkin myötäeläminen lasten kehittymisessä, niin hyvinä kuin huonoina päivinä.

Tyttö voimistelee nojapuilla
Elvi Laitamäki nojapuilla. Mari Vesanummi / Yle

– Se on ihana tunne, kun lapsi juoksee luokse treenien jälkeen ja näyttää silmät loistaen jonkun uuden liikkeen, jonka on oppinut. Murrosikäinen nyt enää harvemmin, mutta tämä pienempi vielä juoksee. Kyllä murrosikäinenkin sitten kertoo, jos ei heti näytäkään.

– Sitä riemua on niin ihana katsella.

– Onhan tämä myötäelämistä, myös silloin kun tulee takapakkia. Isommalla on nyt ollut loukkaantumisia, niin tuen myös niissä tunteissa. Ymmärrän miltä tuntuu, kun ottaa päähän kun ei pääse treenaamaan.