Museoauto voi niellä ajan ja rahat – "Auton peseminen silloin tällöin ei riitä"

Vain harva 30 vuoden iän saavuttanut auto kelpaa sellaisenaan museoajoneuvoksi. Aika usein auto joudutaan purkamaan palasiksi ja kokoamaan uudelleen. Ensikertalaiselle työmäärä voi olla iso yllätys.

ilmiöt
Museotarkastaja Aki Tegelberg
Jarmo Nuotio / Yle

Kun ihminen haluaa omistamalleen ajoneuvolle museoautostatuksen, täytyy varautua siihen, että tie on pitkä. Näin muistuttaa paltamolainen museoautotarkastaja Aki Tegelberg ja hymyilee. Mies paitsi antaa katsastajalle lausuntoja ajoneuvojen museoautokelpoisuudesta myös harrastaa itse museoautojen tekemistä.

– Pitkän linjan harrastajat kyllä tietävät, mitä museoautoleiman saaminen edellyttää. Ensimmäisen autonsa kanssa liikkeellä olevat eivät usein tiedä, millaisen työn museoautostatuksen saaminen esimerkiksi perintönä saadulle rakkaalle sukukalleudelle edellyttää.

Perintöautolle haetaan leimaa usein heti kun auto on 30 vuoden ikäinen. Se saattaa edelleen olla arkikäytössä. Tämä ei Tegelbergin mukaan ole suinkaan este sille, että auto voisi saada museoautostatuksen, mutta ilman lisätöitä leimaa on vaikea saada.

– Auton peseminen silloin tällöin ei riitä. Autolle joudutaan aika usein tekemään pelti-, kori- ja maalaustöitä ja esimerkiksi verhoiluja. Tässä vaiheessa auton omistaja joko aloittaa työt tai luopuu koko ajatuksesta.

Työ nielee aikaa ja rahaa

Vain kesäkeleillä ajetut autotkin joutuvat käymään läpi tarkastuksen ennen katsastusta. Tegelbergin mukaan tarkastusta ei kannata pelätä.

On täysin entistettyjä ja sellaisia, jotka ovat säilyneet alkuperäiskunnossa, jolloin niissä voi olla jonkin verran käytön jälkiä.

Aki Tegelberg

– Ajoneuvo tarkastetaan kokonaisuutena, ikä on siinä vain yksi tekijä. Toki museoautossa saa olla pieniä poikkeamia alkuperäiseen, esimerkiksi pienet maaliviat eivät tarkastusta kaada, hän sanoo.

Tegelberg jakaa museoajoneuvot kahteen luokkaan, joista kummassakin omistaja joutuu näkemään vaivaa ajokkinsa eteen.

– On täysin entistettyjä ja sellaisia, jotka ovat säilyneet alkuperäiskunnossa, jolloin niissä voi olla jonkin verran käytön jälkiä. Jälkimmäiseen luokkaan kuuluvat myös konservoidut ajoneuvot, joiden ajan tuoma rappeuma pyritään pysäyttämään.

Asia voidaan toki ilmaista yksinkertaisestikin, hymyilee Tegelberg.

– Auto on purettu muttereiksi ja koottu taas kokoon tai sitten auto on säilynyt muuten alkuperäisessä muodossaan.

Autolle joudutaan aika usein tekemään pelti-, kori- ja maalaustöitä ja esimerkiksi verhoiluja. Tässä vaiheessa auton omistaja joko aloittaa työt tai luopuu koko ajatuksesta.

Aki Tegelberg

Tarkastajalta pääsee silloin tällöin syvä huokaus

Autoaan ei saa museorekisteriin tapaamatta tarkastajaa. Tegelberg laskee, että esimerkiksi Kainuussa tarkastetaan vuosittain 20–40 ajoneuvoa, minkä lisäksi keskimäärin viisi ei saa puoltavaa lausuntoa. Tarkastajaa ei siis kannata pelätä.

– Usein meitä pidetään pilkunviilaajina, mutta se on väärä käsite. Kannattaa tuoda auto näytille, olipa se millainen tahansa. Me katsomme kokonaisuutta. Pienet turvallisuuden takia tehdyt muutokset esimerkiksi valoihin eivät tuo kielteistä lausuntoa.

Tarkastaja on nähnyt auton jos toisenkin, onpa mies sellaisia myös itse useita työstänyt. Kaikki autot eivät saa Tegelbergiä innostumaan, sillä hänen mielestään esimerkiksi kuplavolkkareita on Suomessa jo liikaa. Silti suusta pääsee välillä ihastunut huokaus.

– Jos auto on huippuyksilö, siihen on selvästi käytetty aikaa ja rahaa tai se on esimerkiksi harvinaisempi itäauto tai esimerkiksi Saab. Toisaalta, jos auto on alkuperäisessä kunnossa, ajan patina näkyy, mutta se on edelleen käytössä, niin kyllä se saa syvän huokauksen aikaan.