Riistakeskus toivoo asiallista keskustelua ilvesten määrästä, levittäymisestä ja haitoista

Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma päivitetään parhaillaan. Suomalaisten toivotaan myös osallistuvan Suomen runsaimman suurpedon tiimoilta käytävään keskusteluun.

luonto
Ilveksen tassut.
Hannu Hautala

Suomen riistakeskus haluaa herättää keskustelua ilveksestä.

Kanta-Hämeen maakuntaeläimen hoitosuunnitelmaa päivitetään ja sen tueksi toivotaan rakentavaa kansalaiskeskustelua.

Oikeusministeriön ylläpitämässä otakantaa.fi (siirryt toiseen palveluun) -palvelussa on avattu ilveksestä keskustelufoorumi.

Siellä esittää mielipiteitä muun muassa ilvesten levittäymisestä, kannan suuruudesta, metsästyksestä ja eläimen aiheuttamista haitoista.

Projektipäällikkö Mikko Toivola Suomen riistakeskuksesta kertoo, että kaikki näkökulmat ja mielipiteet ovat tervetulleita, kun ne annetaan rakentavassa mielessä.

Muuttuuko suhtauminen ilvekseen?

– Erityisesti kiinnostaisi kuulla ilveksen luontovaikutuksista ja kokemuksista. Miten ilves on vaikuttanut esimerkisi pienpetokantoihin ja metsäkauriskantoihin? Kun ilveksiä on nyt enemmän niin meille tulee soittoja, että ilvekset liikkuvat pihoilla ja tappavat kissoja. Miten suhtauminen muuttuu kun ennen niin harvinainen eläin tuleekin "iholle"? pyörittelee Toivola mieltään askarruttavia kysymyksiä.

Hoitosuunnitelmaan voi vielä vaikuttaa, koska suunnitelma on vasta alkuvaiheessa.

Verkkokeskustelu on avoinna lokakuun loppuun asti.

Koko maassa esiintyvä ilves on Suomen runsaslukuisin suurpeto, jonka määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tihein ilveskanta on Etelä-Hämeessä.

Ilveksiä arvioitiin kesällä 2015 olevan noin 2700-2800.