1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomen venevienti kovassa kasvussa alkuvuonna: +68 %

Suomen viennin piristymistä on toivottu jo pitkään, mutta ainakin veneteollisuudessa vienti näyttäisi lähteneen vetämään.

talous
Työntekijä kiillottaa venettä Bellan Kuopion tehtaalla.
Työntekijä kiillottaa venettä moottorivenevalmistaja Bellan tehtaalla Kuopiossa.Pertti Huotari / Yle

Suomen venevienti kasvoi alkuvuonna 68 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo venealan keskusliitto Finnboat. Kappalemääräinen venevienti lisääntyi 53 prosenttia viime vuodesta.

Veneteollisuuden viennin arvo oli tammi–toukokuussa reilut 125 miljoonaa euroa. Venekauppa kasvoi etenkin suurimpiin vientimaihin Ruotsiin ja Norjaan.

Alkuvuoden kolmanneksi suurimmaksi vientimaaksi ylsi Malta. Sinne vietiin vain kaksi venettä, mutta niiden yhteenlaskettu arvo oli yli 30 miljoonaa euroa.

Venetuonti kasvoi vielä vientiäkin nopeammin eli 84 prosenttia. Tuonnin arvo oli alkuvuonna noin 29 miljoonaa euroa.

Kotimaassa uusien veneiden myynti väheni hieman. Veneiden rekisteröintejä oli tammi-toukokuussa 3 094, eli prosentin vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Veneala työllistää Suomessa noin 3 500 ihmistä.

Lue seuraavaksi