Metsissä muhii kaikkien aikojen sienisato – Kantarellejä, torvisieniä ja suppilovahveroita tupsahtelee pintaan joka päivä

Kesän sienisato on kasvamassa monien lajien osalta ennätyksellisiin mittoihin. Tällä hetkellä erityisesti herkullisia kantarellejä ja mustatorvisieniä on metsissä valtavat määrät.

Kotimaa
Ritva Paavilainen käy sienessä jopa kahdesti päivässä.
Ritva Paavilainen käy sienessä jopa kahdesti päivässä.Petri Vironen / Yle

Mikkeliläinen Ritva Paavilainen tunnustautuu intohimoiseksi sieniharrastajaksi. Antoisat sienimaastot alkavat lähes kotinurkilta.

– Käyn metsässä lähes joka päivä ja usein kahteen otteeseen, aamupäivällä ja iltapäivällä. Etenkin tatteja pompsahtaa niin nopeasti, että metsässä pitää käydä usein.

Paavilainen on seurannut hyvnä sienisadon kypsymistä kesän mittaan aitiopaikalta. Sieniä on metsässä lähes silmänkantamattomiin.

–Tunnin kun pyörähtää niin sanko on täysi, parhaimmillaan kaksikin. Kantarellejä on erityisen runsaasti, Paavilainen ihastelee.

Kantarellit tunnistaa metsässä melko helposti.
Hannu Koponen

Ritva Paavilainen on poiminut kesän aikana tatteja, kantarellejä, mustatorvisieniä ja sekasieniä.

– Ensimmäiset suppilotkin ovat jo nousseet. Niitä riittää usein vielä marraskuullakin. Nyt sieniä löytyy sellaisistakin paikoista, joissa niitä ei normaalisti ole.

Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Kauko Salo arvioi, että sienivuodesta on kehittymässä yksi kaikkien aikojen parhaista. Sienikausi on pitkä, sato on runsas ja laatu on kohdallaan.

– Omalla 40 vuoden tutkijan urallani tämä menee mitalisijoille. Ei tällaisia satu kymmenen vuoden jaksoon kuin korkeintaan yksi. Edellinen taisi olla 2003, Salo arvioi.

.

Kauko Salo aikoo tehdä sikurirouskusta seuraavan sienibuumin.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kauko Salo ennusti Ylen Aamu tv:ssä sienikaudesta tulevan runsasti. Kuvassa hän pitelee sikurirouskua. Susanna Vilpponen/Yle

Paras sesonki vasta edessä

Syyt mainion sienivuoden taustalla ovat selvät. Lämmin toukokuu ja kostea kesä loivat metsän sienille ja marjoille otolllisen maaperän. Lomalaisten tuska on satanut sieniharrastajan laariin.

– Ollaan vasta elokuun puolivälissä ja paras satokausi kestää lokakuun puoliväliin. Paras satokausi on vasta edessäpäin. Säät tietysti vaikuttavat, ja ennustaminen on vaikeaa.

Kaukon Salon mukaan sienikesä on monisatoinen. Esimerkiksi tatteja poimittiin talteen heinäkuun loppupuoliskolla, mutta uusi sato voi puhjeta elokuun lopulla.

– Poimintakausi on pidempi kuin pitkiin, pitkiin aikoihin. Taitaa tulla puolen vuoden jakso, jolloin on ruokasieniä voinut poimia koko ajan, toukokuulta marraskuulle

Harrastajien suosimia kantarelleja on putkahdellut poimittavaksi suuria määriä entisillä ja uusilla poimintapaikoilla.

– Rouskujakin on poimittu jo heinäkuulta, mutta niitä on nousemassa koko ajan lisää.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa on parisen sataa ruokasientä, mutta niistä käytetään lähinnä 5-10 lajiketta. Vuosittain poimittava sienimäärä vaihtelee Luken arvion mukaan kolmesta 16 miljoonaan kiloon.

Lähteet: Luonnonvarakeskus