1. yle.fi
  2. Uutiset

Analyysi: Potku pääministerin nilkkaan avasi Suomen Viro-solmun

Neuvostoliiton hajoaminen elokuussa 1991 vapautti Suomen toisen maailmansodan tuloksena syntyneistä suurvaltojen etupiireistä. Suomi tunnusti pienen epäröinnin jälkeen nopeasti Viron, Latvian ja Liettuan uuden itsenäisyyden ja lähti Ruotsin perässä kohti EU-jäsenyyttä. Nyt Baltian maat ovat sekä EU:ssa että Natossa ja Suomi ja Ruotsi tekevät tiivistä yhteistyötä Naton kanssa.

Ulkomaat
Venäjän presidentti Boris Jeltsin pitämässä puhetta tankin päällä Moskovassa 19.8.1991.
Venäjän presidentti Boris Jeltsin pitämässä puhetta tankin päällä Moskovassa 19. elokuuta vuonna 1991.Diane-Lu Hovasse / EPA

Suomen poliittinen johto teki elokuussa 1991 valintoja, joilla on ollut historiallinen vaikutus Suomen asemaan kansainvälisessä politiikassa. Jo kylmän sodan aikana Suomi onnistui turvaamaan läntiset kauppa- ja taloussuhteensa, mutta vasta Neuvostoliiton hajoaminen antoi täysin vapaat kädet poliittiselle suuntautumiselle länteen.

Suomi tunnusti lopulta Viron, Latvian ja Liettuan uuden itsenäisyyden vain toteamalla, että Suomi oli jo 1920-luvun alussa tunnustanut Baltian maat, eikä niiden liittämistä Neuvostoliittoon ollut koskaan virallisesti tunnustettu.

Tämän nerokkaan diplomaattisen kiemuran isäksi on mainittu lokakuussa 1991 Suomen ”uuden aikakauden” ensimmäiseksi suurlähettilääksi Viroon nimitetty Jaakko Kaurinkoski. Hän kuoli vuonna 1998 Budapestissä, missä hän toimi silloin suurlähettiläänä.

Tunnustamisesta syntyi kilpajuoksu

Neuvostoliiton hajoamiseen vahvasti vaikuttaneen Boris Jeltsinin johtama Venäjä tunnusti 23.8.1991 Viron ja Latvian itsenäisyyden, kun Neuvostoliiton vanhakantaisten kommunistien vallankaappausyritys oli kukistunut. Liettuan itsenäisyyden Jeltsinin Venäjä oli tunnustanut jo heinäkuun lopulla 1991.

Muut pohjoismaat kiirehtivät Baltian maiden itsenäisyyden tunnustamista heti Venäjän jälkeen, mutta Suomessa päättäjät halusivat ensin katsoa, voittaako valtataistelun Boris Jeltsin vai Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatšov.

Pitkän ja näyttävän virkauransa suurlähettiläänä Virossa vuosina 2001–2005 päättänyt Jaakko Blomberg on kuvannut, kuinka Suomen hallitus joutui toimimaan nopeasti, kun Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti ilmoittivat tunnustamisaikomuksestaan.

Elokuun kriittisinä päivinä Esko Ahon (kesk.) johtaman hallituksen keskeisiin neuvonantajiin kuuluneen Blombergin mukaan tilanne muuttui tunti tunnilta ja lopulta sunnuntai-iltana 25.8. hallituksen ulkoasiainvaliokunta presidentti Mauno Koiviston johdolla päätti Baltian maiden tunnustamisesta ja näin Suomi liittyi pohjoismaiseen rintamaan.

– Pohjoismaiden ja Saksan pääkaupungeissa kiertänyt kolmen Baltian maan ulkoministeriryhmä saatiin kierroksen lopuksi seuraavana torstaina vierailulle Helsinkiin allekirjoittamaan sopimukset diplomaattisuhteiden uudelleen solmimisesta, Blomberg muisteli lokakuussa 2001 Tallinnassa pitämässään puheessa.

Aho: Pääministerikauteni vaikein hetki

Huhtikuussa 1991 Suomen historian nuorimmaksi pääministeriksi noussut Esko Aho on pitänyt Moskovan vallankaappausyritystä myrskyisän pääministerikautensa vaikeimpana hetkenä.

Kaappausyrityksen keulakuvana toiminut varapresidentti Gennadi Janajev oli Aholle tuttu mies jo 1970-luvun nuorisopolitiikasta. Muistot olivat ikäviä, mutta tuoreempi tapaaminen oli kertonut hermonsa menettäneestä miehestä, josta oli jäljellä enää vain uho.

Kaappausviikon aikana tapahtumat etenivät nopeaa vauhtia ja loppuviikolla Baltian maiden itsenäisyyden tunnustaminen alkoi näyttää mahdolliselta.

Pääministeri-kirjassaan Aho kertoo, kuinka Moskovan suurlähettiläs Heikki Talvitie oli viikon lopulla kehottanut lähestymään Venäjän johtoa ja Baltian maiden tunnustamista. Ahon mukaan Suomi ei voinut jäädä sivustakatsojaksi.

Presidentti Koivisto lähtee liikkeelle

Presidentti Mauno Koivisto kertoo muistelmissaan, että kansliapäällikkö Kalela soitti sunnuntaina 25.8. hänelle Inkoon Tähtelään ja kertoi, että ulkoministeri Paavo Väyrynen (kesk.) olisi halunnut antaa Baltian tilanteesta uuden lausunnon radiouutisten kello 13:n lähetykseen.

Lauantaina Väyrynen oli Koiviston muistelmien mukaan todennut, että Baltian maat eivät täyttäneet suvereenin valtion tunnusmerkkejä. Sunnuntaina Ranska, Norja ja Tanska olivat ilmoittaneet tunnustavansa Baltian maat.

Ahon hallitukseen ulkoministeriksi tullut Väyrynen oli presidentti Koiviston tarkassa miesvartioinnissa; taustalla oli herrojen jo pitkään jatkunut valtataistelu.

Koiviston mielestä nyt ei ollut formulointien aika vaan hallituksen ulkoasiainvaliokunnan oli kokoonnuttava pohtimaan tilannetta, joka muuttui koko ajan. Koivisto ja Aho sopivat asiasta puhelimessa ja kokous alkoi sunnuntaina kello 17.45.

Tunnustamisen aikataulu jakoi mielipiteitä

Kokouksessa mielipiteet jakautuivat siitä, kuinka nopeasti päätöksiä voidaan tehdä. Aho kannatti nopeaa etenemistä. Koivisto oli varovaisempi.

– Kokouksessa totesin, että emme saisi joutua siihen, että ottaisimme kannan Neuvostoliiton hajoamisen puolesta emmekä siihen, että olisimme yksin jollakin kannalla, Koivisto muistelee.

Presidentin mielestä Suomen kanta ei saisi alkaa sanalla ”ei”. Ehdottomia ehtoja oli vältettävä ja mitään tarvetta ryntäilyyn ei presidentin mielestä ollut.

Kansliapäällikkö potkaisi Ahoa nilkkaan

Ulkopolitiikan johdon päätös näytti kallistuvan odottamisen suuntaan, mutta silloin pääministeri sai rohkaisua presidentin lähipiiristä.

– Kun presidentti oli jo tekemässä johtopäätöstä myötäsukaisen mutta odottavan kannan suuntaan, vieressäni istunut ja asiassa samanmielinen kansliapäällikkö Kalela potki nilkkaani kannustaen vielä kerran puuttumaan asiaan, Aho kertoo.

Aho pyysi puheenvuoroa ja hän uskoo vaikuttaneensa aika ratkaisevasti siihen, että presidentti ratkaisi asian lopulta nopean aikataulun hyväksi. Presidentti lähetti sitten pääministerin kertomaan päätöksestä tiedotusvälineille.

Urho Kekkosen, Mauno Koiviston, Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen presidenttikausilla yli 30 vuotta presidentin avustajana ja myöhemmin kansliapäällikkönä toiminut Jaakko Kalela siirtyi suurlähettilääksi Viroon vuosiksi 2005–2010.

Neuvostoliiton romahdus toi liikkumatilan

Presidentti Koivisto oli tukenut Mihail Gorbatšovin uudistuspolitiikkaa, eikä hän nähnyt hyvänä kehitystä, jossa Baltian maiden itsenäistyminen hajottaisi Neuvostoliiton. Boris Jeltsinin Venäjä toi Koiviston palapeliin vielä yhden arvaamattoman tekijän.

Sodan sukupolvea edustanut ja itsekin sodassa taistellut Koivisto suhtautui hyvin varovaisesti kaikkiin muutoksiin Itämeren alueen ympäristössä. Neuvostoliiton nopea romahtaminen yllätti kuitenkin kaikki asiantuntijat ja muutti myös Suomen poliittisen aseman ja liikkumatilan.

Lue seuraavaksi