Soini: Tiesin presidentin myllykirjeestä etukäteen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisi aiemmin torstaina verkkosivuillaan kirjoituksen, jossa hän kiisti Helsingin Sanomien tulkinnan Itämeren lentoturvallisuuteen liittyvän aloitteen aiheuttamasta hämmennyksestä.

politiikka
Timo Soini
Timo SoiniJarno Kuusinen / AOP

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoo tienneensä etukäteen presidentti Sauli Niinistön lentoturvallisuuteen liittyvästä myllykirjeestä etukäteen.

Soini muistuttaa myös, että lehtien pääkirjoitukset ovat kirjoittajiensa näkemyksiä.

– Eri lehtien pääkirjoitukset edustavat kirjoittajan näkemystä, pääkirjoitukset kun eivät ole uutisia, Soini viestittää Ylelle.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisi verkkosivuillaan kirjoituksen (siirryt toiseen palveluun), jossa hän kiisti aiheuttaneensa hämmennystä Itämeren lentoturvallisuuteen liittyvällä aloitteellaan. Samalla presidentti torjui väitteen, että aloite olisi yllättänyt muut Suomessa.

Presidentin mukaan lentoturvallisuuden parantamisesta on puhuttu jo vuosia. Presidenttikin on puhunut asiasta venäläisten kanssa jo syksyllä ja hallituksen tietoon se tuotiin joulukuussa 2015.

Niinistön mukaan yhteistyö valtioneuvoston ja hänen välillään on toiminut tässä ja muissa asioissa.

Myös ulkoministeri on samalla linjalla.

– Olemme viimeksi tänään todenneet, että yhteistyö sujuu hyvin, Soini toteaa.

Myös Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi pitää yleisesti ottaen hyvänä, että presidentti osallistuu keskusteluun Suomen ulkopolitiikasta.

– On ihan hyvä, että presidentti osallistuu tähän keskusteluun Suomen ulkopolitiikan valmistelusta. Tätä poliittista keskustelua käydään nykyisin päivittäin kansalaisten, viestinten ja poliitikkojen kesken, ja ylin valtiojohto on tähän joukkoon tietenkin hyvin tervetullut, Niemi kommentoi.