1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

SDP julkisti sote-linjauksensa – demarit perustaisivat aluekuntia, eivät maakuntia

Sosiaalidemokraatit julkistivat tänään perjantaina omia linjauksiaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseksi. SDP:n eduskuntaryhmä kokoustaa tänään Turussa.

Politiikka
Stetoskooppi
Eeva Kuivas / Yle

Suurin oppositiopuolue SDP julkisti tänään sote-linjauksiaan puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa. SDP:n mallissa sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta vastaisivat niin sanotut aluekunnat, joista puolueen puheenjohtaja Antti Rinne puhui Ylen haastattelussa elokuun alussa.

– Haluamme tällä korostaa, että me emme tee maakuntauudistusta. Me olemme tekemässä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta, valotti SDP:n kansanedustaja Tuula Haatainen.

Haataisen mukaan aluekunnat olisivat nykyisten kuntien kaltaisia. Niiden lainsäädäntö pohjautuisi kuntalakiin, Haatainen sanoi.

– Ne vain vastaisivat suuremmalla alueella palveluiden järjestämisestä.

SDP:n mallissa aluekunta saa päättää, miten se sote-palvelut tuottaa. Myös yksittäinen kunta voisi toimia tuottajana.

– Se (aluekunta) voi tuottaa palvelut itse, käyttää palvelutuottajana yksityistä sektoria, kolmatta sektoria tai sopia palvelutuotannon järjestämisestä muun aluekunnan kanssa, linjauksessa todetaan.

Erityisen vaativan tason palvelut järjestettäisiin viidellä erityisvastuualueella. Niistä sovittaisiin SDP:n mallissa aluekuntien kesken.

SDP rahoittaisi sote-palvelut verovaroin, valtionosuuksilla ja palvelumaksuilla. Palvelumaksuja ei SDP:n mukaan saa korottaa, jotta "palveluiden tasapuolinen saatavuus ei vaarannu".

– Me emme halua heittää julkisia palveluita kilpaitavaksi yksityisten yritysten kanssa. Emme halua pakkoyhtiöittämistä, Haatainen kuvaili.

Aluekuntavaltuustot suojaamaan demokratiaa

SDP perustaisi demokratian turvaamiseksi aluekuntavaltuustot, koska päätöksenteko sote-palveluiden järjestämisestä ja rahoittamisesta tapahtuisi aluekuntatasolla.

– Aluekuntiin perustetaan neuvottelukuntarakenne, jolla vahvistetaan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuutta.

SDP:n mallissa ei oteta vielä kantaa aluekuntien määrään. Hallituksen sote-mallissa uudet 18 maakuntaa perustetaan nykyisten paikalle.