Kunta vetosi rahapulaan: leikkipuisto syntyi Janakkalassa yritysten, yhdistysten ja kansalaisten varoilla

Kunnalla olivat rahat niin tiukalla ettei se pystynyt rahoittamaan 30 000 euron hintaista leikki- ja liikuntapuistoa. Apuun tulivatkin kuntalaiset, yhdistykset ja yritykset.

puistot
Paljon lapsia uusien leikkilaitteiden kimpussa
Tuleksin leikkipuisto ei olisi syntynyt Turengin keskustaan ilman kuntalaisten hyvää yhteishenkeä.Ville Välimäki / Yle

Janakkalan Turengin keskustassa on avattu erikoisella tavalla rahoitettu leikki- ja liikuntapuisto.

Kun kunnalla ei rahaa ollut, niin varat puiston varusteluun kerättiin tavallisilta kuntalaisilta, yhdistyksiltä ja yrityksiltä. Puisto lieneekin ensimmäinen Suomessa joukkorahoituksella rakennettu leikkipaikka.

Puisto saatiin pystyyn nopeasti, koska kunnan byrokratiaa ei ollut.

Avajaispäivänä perjantaina siellä remusi jo yli 200 lasta.

– Maalissa ollaan! 200 jäätelö ei riittänyt, huokasi viestintäpäällikkö Leena Joutsenniemi Janakkalan kunnalta perjantaina puiston avajaisissa.

– Tuo aitakin maalataan vielä yhteisöllisenä projektina taiteilijan avustuksella, Joutsenniemi huomauttaa.

Avajaisissa puisto oli täynnä väkeä. lapset joutuivat jonottamaan pääsyä suosituimpiin vempeleisiin.

Pienet testaajat Romi, Aleksi, Tuomo ja Kerttu riemuitsivat heti uudesta leikkipaikasta

– Kiva! Hyvä! kuuluivat kehut.

Älynväläys tulikin Emma-vaimolta

Puistolla on tarkoitus elävöittää Turenkia halkovaa hiljaista kävelykatua. Ajatuksen leikkipuistosta heitti yrittäjä Juha Ruokangas. Hän tosin kehuu vaimoonsa Emmaa.

Emma-vaimolta tuli idea, että leikkipuisto voisi kerätä ihmisiä ympärille.

Juha Ruokangas

– Olimme Turengin keskustassa kävelyllä ja mietimme, että miten tähän voisi saada jotain eloa. Sitten Emma-vaimolta tuli idea, että leikkipuisto voisi kerätä ihmisiä ympärille, Ruokangas kertaa.

Juha Ruokangas istuu myös kunnan elinkeinofoorumissa ja hän esitti ajatuksen siellä eteenpäin. Se ottikin tulta.

– Toivottavasti keskustaan tulisi nyt muutakin. Kun on ihmisiä, niin yleensä tapahtuu. Jos ei ole ihmisiä, niin mitään ei myöskään tapahdu.

– Ainakin puiston viereen on jo avautunut käsityöpuotinsa ja kesällä kävelykadulla pidettiin lauantaisin omaehtoisia kuntalaiskirpputoreja.

Pikkutytön hukkuminen avasi kukkaron nyörit

Rahaa kerättiin noin 32 000 euroa, jolla saatiin eri- ikäisille tarkoitettuja välineitä.

Lapset kiipeilevät köysissä
Laitteet puistoon hankittiin kotimaiselta valmistajalta.Ville Välimäki / Yle

Ei Janakkalan kuntakaan toimettomaksi jäänyt. Se otti puolestaan vastatakseen leikkipuiston lopullisesta rakentamisesta ja ylläpidosta.

Kunnan nuorten työpaja valmisti puistoon puuhevosia, hiekkalaatikon, penkkejä sekä aitaelementtejä.

Puistoalue tuli lahjoituksena paikalliselta pankilta, joka suostui lohkaisemaan osan tontistaan.

Traaginen, maaliskuussa sattunut pikkutytön hukkumistapaus herätti kuntalaiset lahjoittamaan rahaa puiston hyväksi. Yksittäisiltä ihmisiltä tuli rahaa yhteensä 6000 euroa.

Yritysten lisäksi myös lukuisat yhdistykset osallistuivat leikkipuiston toteuttamiseen.