1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Egyptin IMF:lle lupaamat säästöt ahdistavat tavallisia egyptiläisiä – ja lisäävät poliittisia jännitteitä

Egyptin Kansainväliselle valuuttarahastolle lupaamat budjettisäästöt ja valuutan arvon leikkaaminen kiristävät tavallisten egyptiläisten elinehtoja. Valtion on pakko karsia elintarvikkeiden hintojen tukia, nostaa energian hintoja ja antaa keinotekoisesti korkealla pidetyn punnan arvon laskea.

Kairolaisella vihannestorilla hinnat ovat nousseet kymmeniä prosentteja, sillä kaikki odottavat Egyptin lähiaikoina devalvoivan Egyptin punnan. Kuva: Khaled Elfiqi/EPA

Uutistoimisto Reutersin haastattelema Imad jonottaa Kairon kadulla viikottaista ostoannosta äidinmaidonkorviketta. Valtio tukee sen hintaa, kuten monien muiden elintarvikkeiden hintoja. Miljoonien egyptiläisten ostokyky riippuu tukiaisten säilymisestä.

– Sähkön hinta on noussut, ruuan hinta on noussut. Ainoa, mikä ei nouse Egyptissä, on palkka. Ja silti puhutaan tukiaisten leikkaamisesta, sanoo siististi pukeutunut valtion virkamies Imad.

Hänen palkkansa on hiukan päälle kaksisataa euroa kuussa, eikä se riitä oikein mihinkään.

– Emme ole köyhyysrajan alapuolella, olemme maanpinnan alapuolella... He haluavat meidän olevan niin kiireisiä leivän etsinnässä, ettei meiltä riitä aikaa mihinkään muuhun. Jokaista protestoivaa syytetään nyt Muslimiveljeskunnan jäseneksi, arvioi Imad.

Armeija syrjäytti Muslimiveljeskuntaa edustavan presidentti Mohammed Mursin kesällä 2013 ja armeijan ylipäällikkö Abdel Fattah al-Sisi valittiin presidentiksi seuraavan kesänä. Muslimiveljeskunta on julistettu terroristijärjestöksi, ja sen jäseniä on vangittu sadoittain. Samoin vankilaan ovat päätyneet monet maallisten oppositiopuolueiden edustajat.

IMF:n kanssa solmittua sopimusta ovat julkisesti uskaltaneet vastustaa vain joukko vasemmistopuolueita, joilla ei ole edustusta parlamentissa. Kansan reaktiota voi tässä vaiheessa vain arvailla, mutta ruoan hinta on ajanut egyptiläisiä barrikadeille ennenkin.

Talous tarvitsisi kipeästi uudistuksia

Egypti on neuvotellut lainapaketeista IMF:n kanssa aiemminkin, mutta sen lupaamat uudistukset ovat jääneet pahasti alkuvaiheeseen. Kansaa ei ole haluttu kadulle leipämellakoihin, joten julkisia virkoja ei ole aiemmin uskallettu karsia eikä tukiaisia vähentää.

Kun al-Sisi kaatoi Mursin, Mursin islamistista hallintoa vastustavat Persianlahden maat antoivat Egyptille yli kahdenkymmenen miljardin dollarin tuen apuna ja investointeina, mutta sekin raha upposi jättämättä pysyviä jälkiä.

Nyt on kuitenkin neuvoteltu uusi, runsaan 11 miljardin euron kolmevuotinen tukipaketti Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa, ja al-Sisin mukaan siinä pysytään:

– Moni on vuosien mittaan pelännyt tehdä vaikeita päätöksiä, mutta minä en epäröi sekuntiakaan niiden tekemistä, sanoi al-Sisi viime lauantaina pitämässään puheessa.

Budjettivaje on nyt yli 10 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja sitä aiotaan nuijia alas muun muassa sähkön hintatukien leikkauksella ja uudella arvonlisäverolla.

Egyptin valtiovarainministeriö laskee, että erilaiset hintatuet muodostavat 7,9 prosenttia valtion menoista.

Myös Egyptin punnan arvo aiotaan "joustavoittaa" eli suomeksi sanottuna devalvoida. Egypti on pitänyt keinotekoisesti valuutan arvoa korkealla, minkä johdosta maan valuuttavaranto on surkealla 14,5 miljardin euron tasolla. Dollareita myydään laittomassa valuuttakaupassa 40 prosenttia korkeammalla hinnalla muun muassa yrittäjille, joilla on aitoja vaikeuksia saada hankittua ulkomailta kipeästi tarvitsemiaan tuotteita.

Maa tarvitsee pelkkiin ulkomaanlainojen korkoihin ensi heinäkuuhun mennessä nelisen miljardia euroa. Lisää lainaa aiotaan silti ottaa, valtiovarainministeri Amr al-Garhy arvioi, että valtion lainatarve on seuraavien kolmen vuoden aikana 19,5 miljardia euroa.

– IMF:n kanssa sovittu lainapaketti on lyhytaikainen ratkaisu, pidemmällä aikavälillä talous on huonossa kunnossa ja vaje on vaarallisella tasolla. Laina on kuin asperiinia. Egyptillä ei ole uudistusohjelmaa aidossa mielessä, niin että siinä olisi kunnollisia tavoitteita. Nykyinen ohjelma on joukko toimia, joilla yritetään vakauttaa taloutta ja korvata velkoja uusilla veloilla, sanoi taloustieteen professori Ahmed Kamaly Kairon Amerikkalaisesta yliopistosta uutistoimisto AFP:lle.