Ruuskaset tyytyväisiä Antin saavutukseen – Pielaveden kisakatsomon valtasi pettymys

Pielavedellä jännitettiin sunnuntaiaamun keihäsfinaalia niin Antti Ruuskasen vanhempien kotona kuin kirkonkylän kisakatsomossa. Kuudenteen sijaan oltiin sekä tyytyväisiä että pettyneitä. Odotukset olivat ehkä korkeammalla.

urheilu
Pekka ja Aulikki Ruuskanen tuulettavat tyytyväisenä poikansa Antti Ruuskasen saavutuksille.
Antti Karhunen / Yle

Sunnuntain pikkutunneilla Pekka ja Aulikki Ruuskanen aloittivat uuden päivän. Vaikka keihäskisa heitettiinkin aamuyöstä, ei se ainakaan Pekan elämänrytmiin tuonut muutoksia.

Varmasti teki parhaansa. Tähän pitää olla tyytyväinen.

Aulikki Ruuskanen

– Minä olen yleensä iltauninen, mutta panin kellon varalta soimaan. Ja vielä kun on tilanne, että poika siellä heittää, niin pikkuisen saattoi olla uni herkempätä, Pekka naurahtaa.

Antti Ruuskasen kuudenteen sijaan vanhemmat olivat hyvin tyytyväisiä.

– Minä olen tyytyväinen. Niin kuin Antti sanoi, siellä oli viisi parempaa. Ja kun minkälaista rimpuilua sen terveyden kanssa on ollut ennen Rion kisoja, Pekka kertoo.

– Varmasti teki parhaansa. Tähän pitää olla tyytyväinen, Aulikkii täydentää.

Lähden viemään Antin koiraa Jylhänniemeen. Voinhan minä sille sanoa, että kuudes se oli. Kyllä se silmiin katsoo, se on viisas koira.

Pekka Ruuskanen

Ruuskasen sijoitus olikin isä-Pekan mielestä odotettu ja suomalaiseen yleisurheilun tulostasoon nähden erittäin hyvä saavutus.

Elämä Ruuskasen tuvassa jatkuu niin kuin ennenkin. Aulikki kertoi suuntavansa nukkumaan, mutta Pekalla oli päivän riennot jo mielessään.

– Minä lähden viemään Antin koiraa, Jytkyä, tuonne Jylhänniemeen. Voinhan minä sille sanoa, että kuudes se oli. Kyllä se silmiin katsoo, se on viisas koira.

Kisakatsomo pettyi

Pielaveden keskustaan, keilahallin yhteydessä olevaan kuppilaan, oli rakentunut perinteikäs kisakatsomo. Keihäskisan lopputulos sai mielet varsin apeiksi.

– Pettymys oli, että Antti ei pärjännyt nyt, totesi Rauno Karhunen.

Pettymys oli, että Antti ei pärjännyt nyt.

Rauno Karhunen

Pekka Kärkkäinen kiinnitti puolestaan huomiota kovaan tulostasoon.

– Harmi, ettei Antti ihan parasta pystynyt näyttämään. Jäi se viimenen napsu puuttumaan, mitä Antti on monesti sanonut, Kärkkäinen pohdiskeli.

– Jännittävältä näytti, että pääseekö edes kolmelle viimeiselle kierrokselle ja vielä että tuleeko se mitalliheitto, mutta valitettavasti se ei tullut, harmitteli Kati Rönkä.