Timbuktun kulttuurituhoista syytetty jihadisti haluaa tunnustaa syyllisyytensä

Oikeudenkäynti malilaista islamistijohtajaa vastaan alkaa tänään maanantaina Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Haagissa. Ahmad al-Mahdia syytetään Timbuktun historiallisten mausoleumien ja moskeijan tuhoamisesta vuonna 2012.

Ulkomaat
Yleiskuva aavikkoisesta Timbuktusta.
Aavikkoinen Timbuktu, jossa islamistit ovat tuhonneet Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvia hautamuistomerkkejä.Evan Schneider / EPA

Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC ei ole aikaisemmin käsitellyt sotarikossyytteitä, jotka koskevat kulttuuriperinnön tuhoamista.

Rikostuomioistuimen eteen saapuva Ahmad al-Mahdi oli siviiliammatiltaan opettaja ja työskenteli Timbuktun kaupungissa ennen liittymistään jihadisteihin. Syytteiden mukaan Mahdi on antanut käskyn yhdeksän mausoleumin ja yhden moskeijan tuhoamisesta.

Asianajajan mukaan syytetty aikoo tunnustaa syyllisyytensä. Tämä on ainutlaatuista ICC:n historiassa, sillä yksikään sotarikoksista syytetty ei ole oikeudenkäynnin alkaessa sitä tehnyt.

– Hän haluaa olla rehellinen itselleen ja tunnustaa tekonsa. Hän katuu kaikkia tekojaan, joihin hän on syyllistynyt, kertoi aiemmin asianajaja Mohamed Aouini.

Läntisessa Afrikassa, Malissa, sijaitsevan Timbuktun rakennukset ovat ovat peräisin kaupungin kukoistuskaudelta 1400- ja 1500-luvuilta. Rakennukset ovat olleet Unescon maailmanperintöluettelossa pian kolme vuosikymmentä.

Timbuktun keväällä 2012 vallanneet islamistikapinalliset pitivät suufimuslimien rakentamia pyhättöjä harhaoppisina.

Ainakin 16 hautamuistomerkkiä ehti vaurioitua ja noin 4000 arvokasta kirjoitusta katosi, varastettiin tai poltettiin, ennen kuin islamistit ajettiin alueelta Ranskan johtamassa sotilasoperaatiossa seuraavana vuonna. Valtaosa kaupungin historiallisista käsikirjoituksista kuitenkin säilyi, koska paikallinen aktivisti sai salakuljetettua kulttuuriaineistoa pois jihadistien runtelemasta Timbuktusta.

Tuhottuja mausoleumeja on viime vuosina korjattu YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon johdolla.

Lähteet: AFP, AP