Läski ja koulutus jakavat Suomen kahtia – lihavat idässä, hoikat etelässä ja lännessä

Lappi, Kainuu ja Pohjois-Karjala kuuluvat lihaviin maakuntiin. Etelä-Suomessa, Pohjanmaalla ja länsirannikolla ihmiset ovat selvästi hoikempia. Väestön korkeasti koulutettu osa on tutkitusti hoikempaa ja tupakoi vähemmän kuin matalasti koulutetut ja alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevat.

Kotimaa
Kuntosalilla kahvakuulia
Niko Mannonen / Yle

Sosioekonomiset syyt selittävät vielä 2010-luvullakin liikalihavuutta ja tupakointia Suomessa.

– On hirveän vaikea mitata, mikä oikeasti on se tekijä, jonka takia painonhallinta on ihmisille vaikeaa, mutta yksi ihan selkeä selittäjä on sosioekonominen asema. Se nähdään myös muussa sairastavuudessa näillä alueilla, Laatikainen huomauttaa, että moni terveyskäyttäytyminen ja sairastavuus kulkee käsi kädessä. Esimerkiksi masentuneilla on suurempi riski lihomiseen kuin ei-masentuneella, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Tiina Laatikainen kertoo.

Tilastointia liikalihavien määrästä tehdään maakunnittain. Tilaston kärkeä pitää Etelä-Pohjanmaa, jonka asukkaista liikalihavien määrä on 23 prosenttia. Toisena olevassa Kainuussa ylimääräisiä kiloja kantaa 22 prosenttia väestöstä. Lähes samoissa lukemissa ollaan Etelä-Savossa. Uudellamaalla lihavia väestöstä on noin 16 prosenttia.

Vaikka tilastointia tehdään maakunnittain, kehottaa Laatikainen olemaan tuijottamatta liikaa kyseisiä tilastoja, sillä erot ovat pieniä ja vaihteluväli on suuri.

– Maakuntien järjestystä tilastoissa on vaikea lähteä spekuloimaan, koska tutkimuksiin osallistuneiden määrä on rajallinen ja tällöin sattuma vaikuttaa jonkin verran lihavien osuuteen ja näin ollen maakuntien järjestykseen. Suurusluokat pitävät paikkansa.

Lihominen on loppunut

Liikakiloja kantaa 20 prosenttia työikäisistä suomalaisista. Kansan pitkään jatkunut paisuminen on kääntynyt laskuun viimeisen seitsemän vuoden aikana. Suomalaisten miesten lihominen alkoi 1970-luvulla jatkuen katkeamattomana aina 2010-luvun alkuun.

– Naisten lihavuus väheni 1970-luvulta 1980-luvulle ja lähti sitten lisääntymään samalla tavalla 2010-luvun paikkeille, mutta se on myöskin tasaantunut samalla tavalla kuin miesten osalta, Laatikainen kertoo.

Aikaisemmin puhuttiin paljon enemmän muiden kroonisten sairauksien riskitekijöistä kuin lihavuudesta.

Tiina Laatikainen

Laatikainen uskoo syyn löytyvän siitä, että lihavuudesta ja sen terveysriskeistä puhutaan aiempaa enemmän ja ihmiset ovat kiinnostuneempia painonhallinnasta.

– Aikaisemmin puhuttiin paljon enemmän muiden kroonisten sairauksien riskitekijöistä kuin lihavuudesta. Lihavuus oli asiana vähemmän esillä.

Painoindeksi ja mittanauha kertovat totuuden

Lihavuuden mittarina käytetään painoindeksiä, joka tarkoittaa painon jakamista pituuden neliöllä. Painoindeksin käyttäminen lihavuuden mittarina aiheuttaa toisinaan keskustelua. Laatikaisen mielestä indeksi kertoo totuuden väestötasolla, mutta yksilötasolla se ei välttämättä ole parhain vaihtoehto, sillä se ei sovellu esimerkiksi erittäin lihaksikkaan ihmisen mittariksi.

– Esimerkiksi miesten kohdalla ylipainon painoindeksi 25 on aika tiukka, koska miehillä on helpommin lihasmassaa. Jos puhutaan lihavuuden rajasta, 30, se indikoi jo ihan selkeästi terveyteen vaikuttavaa ylipainoa ja lihavuutta.

Laatikaisen mukaan vaihtoehtoinen lihavuuden mittari olisi rasvakoostumustutkimus, mutta mittaukset eivät ole helposti ja nopeasti kaikille toteutettavia.

– Se, että tietää ihmisen painoindeksin ja vyötärönympäryksen, joka kertoo keskivartalolihavuudesta, on jo hyvä kombinaatio, jolla pystyy ennustamaan esimerkiksi diabetesriskiä.