Porin poliitikot: Lammin kiistellystä tuulipuistosta ratkaisu vuodenvaihteeseen mennessä

A. Ahlstömin kiinteistöyhtiö ja Satawind joutuvat kertomaan vuodenvaihteeseen mennessä, haluavatko ne jatkaa tuulipuiston kaavoittamista Ahlaisten Lammiin. Tuulipuistokaava on ollut vastatuulessa.

tuulienergia
Tuulivoimala.
Petri Lassheikki / Yle

Pori keskeyttää Ahlaisten Lammin tuulivoimakaavan valmistelun mutta vaatii, että tuulipuistoa suunnittelevat yhtiöt tekevät kaavoituksen jatkosta päätöksen vuodenvaihteeseen mennessä. Tämä tarkoittaa, että päätös tuulipuistosta tehdään nykyisessä valtuustossa.

Tuulipuistoa suunnittelevat A. Ahlströmin kiinteistöyhtiö ja Satawind käyttivät sopimuksiin kirjattua mahdollisuuttaan keskeyttää kaavoitus. Syynä on se, että yhtiöt haluavat ottaa huomioon uuden tukitariffin ja turbiiniteknologian uusimmat keksinnöt ennen lopullista kaavoitusta.

Porissa on arveltu, että yhtiöt hakivat lykkäystä, koska ne tiesivät, että tuulipuisto ei mene läpi valtuustossa. Porin kaupunginhallituksen enemmistö on asettunut aiemmin puistoa vastaan, ja valtuusto on päätynyt vastustamaan tuulivoimaloiden rakentamista alle kahden kilometrin päähän asutuksesta.

Porin kaupunginhallituksen päätös tarkoittaa, että tuulivoimaloiden kaavapäätöstä ei voida lykätä kuntavaalien yli. Kaupunginhallitus oli päätöksessä yksimielinen.