Maailman yleisin käyttöjärjestelmä keksittiin Suomessa – Tiesitkö, että käytät Linuxia päivittäin?

Linux-käyttöjärjestelmä on levittäytynyt laajasti ihmisten arkeen. Laitemäärän perusteella se onkin maailman yleisin käyttöjärjestelmä. Yle kokosi nelikohtaisen ansioluettelon Linuxin 25-vuotisjuhlien kunniaksi. Linux sai alkunsa vuonna 1991, kun Helsingin yliopiston opiskelija Linus Torvalds alkoi kehittää Unix-pohjaista käyttöjärjestelmää yhteistyössä hakkeriyhteisön kanssa.

talous
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

1. Linux jyrää kännyköissä ja tableteissa

Googlen supersuosittu Android-käyttöjärjestelmä on kehitetty Linuxin pohjalta. Google kertoi vuonna 2015, että maailmassa on 1,4 miljardia aktiivisessa käytössä olevaa Android-laitetta. Linuxista tuunatun Androidin suhteellinen osuus mobiilikäyttöjärjestelmistä kasvaa entisestään, sillä jo 85 prosenttia myydyistä mobiililaitteista on Androideja.

Suomalaiset siis hyödyntävät mutkan kautta Linuxia käyttäessään esimerkiksi Samsungin, LG:n tai Huawein puhelimia.

Pöytäkoneissa ja kannettavissa tietokoneissa Linux on jäänyt kauas Microsoftin Windowsin tai Apple OS X:n suosiosta.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

2. Linux pyörittää internetpalvelimia

Aina kun lataat kuvan Facebookiin, haet tietoa Googlesta tai ostat kirjan Amazonista, tulet käyttäneesi Linuxia. Internetjättien pilvipalvelut perustuvat valtaviin datakeskuksiin, joiden palvelimet pyörivät pitkälti Linuxilla.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

3. Kodin elektroniikka

Suomalaisten kodintekniikkaan hiipii jatkuvasti enemmän "älyä". Nämä älyominaisuudet perustuvat usein Linuxiin. Esimerkiksi älytelevisiot ja älykellot käyttävät käyttöjärjestelmää. Myös älykkäissä liesissä, pesukoneissa ja kahvinkeittimissä Linux on yleinen.

Kodin ulkopuolella Linuxiin voi törmätä esimerkiksi bensapumpulla, liikennevälineiden aikataulunäytöissä tai lentokoneissa.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

4. Supertietokoneet

Maailman 500 tehokkaimman supertietokoneen käyttöjärjestelmänä Linux on ylivoimainen. Niistä jopa 99 prosenttia käyttää Linuxia. Supertietokoneet suorittavat äärimmäisen vaikeita laskutehtäviä, kuten sään ennustamista.

Eli tarkistaessasi puhelimen sovelluksella seuraavan aamun pyöräilysään, olet mahdollisesti hyödyntänyt taas Linuxia.

Linux -käyttöjärjestelmän päivitysohjelmia.

Täydennys 23.8.2016: Alaotsikkoon lisätty virke Linuxin kehittäjästä Linus Torvaldsista.