Väitös: Peruskoulun opinto-ohjaus pitäisi aloittaa nykyistä varhemmin

Oppilaanohjauksen eli opo-toiminnan painopiste on peruskoulun viimeisellä luokalla. Tuoreen väitöskirjan mukaan tämä on johtanut siihen, että kolmasosa ysiluokan oppilaista jättää jatko-opintopäätöksensä aivan viime tippaan.

Kotimaa
oppilas tekee koulutehtäviä
Helsingin peruskoulun ryhmäkokojen pelätään kasvavan, jos kaupungin suunnittelemat säästötoimet käyvät toteen. Yle

Vuoden opinto-ohjaajaksi viime vuonna valittu Petri Niemi tarkastelee tuoreessa väitöskirjassaan oppilaanohjausta. Niemen mukaan se, että opo-toiminnan painopiste on peruskoulun viimeisellä luokalla, on virhe.

– Opinto-ohjauksen painopiste pitäisi siirtää varhaisempaan vaiheeseen, sanoo turkulaisen Puropellon koulun oppilaanohjaaja Petri Niemi.

Niemen mukaan opo-toiminnan varhaistamisesta olisi selviä hyötyjä.

Jostain syystä koulujen ja yritysten välinen yhteistyökäytäntö on huonolla tolalla.

Petri Niemi

– Tutkimukseni mukaan oppilaat, jotka ovat pystyvät tekemään jatkokoulutuspäätöksensä aikaisemmin sitoutuvat jatkokoulutukseen muita paremmin.

Koulujen ja yritysten välistä yhteistyötä kehitettävä

Petri Niemen väitöskirjan mukaan kolmasosa oppilaista tekee päätöksen jatko-opinnoista eli valinnan lukion tai ammattikoulun välillä vasta peruskoulun ysiluokan keväällä. Päätös syntyy usein siis viime tinkaan, vähän ennen yhteishakua.

Niemen mukaan myöhäiseen päätöksentekoon on parikin syytä. Opinto-ohjaus alkaa liian myöhään ja TET-harjoittelu ei toimi. Vaikka oppilaat kokevat työelämään tutustumisen hyödylliseksi, heidän mielestään koulu-yritysyhteistyötä pitäisi kehittää reippaasti.

– Jostain syystä koulujen ja yritysten välinen yhteistyökäytäntö on huonolla tolalla, Niemi sanoo.

Keväällä iskee paniikki

Turun ammatti-instituutin Aninkaisten koulutalossa opiskelevat Wäinö Mäkinen, Oona Martti ja Johanna Uttula ovat Petri Niemen kanssa samoilla linjoilla. Oppilaanohjaus olisi syytä aloittaa aiemmin.

Yleensä ysiluokan keväällä tulee kauhea paniikki siitä, että mitä nyt hakee.

Johanna Uttula

– Kyllähän se olisi parempi jos näistä ammattiasioista alettaisiin puhua oppilaille jo aikaisemmin, Wäinö Mäkinen sanoo.

– Yleensä ysiluokan keväällä tulee kauhea paniikki siitä, että mitä nyt hakee. Ehkä olisi hyvä käydä asioita jo aikaisemmin läpi, Johanna Uttula pohtii.

Oona Martti sanoo, että hänen kohdallaan opinto-ohjauksesta ei ollut juurikaan apua ennen päättöluokan kevättä.

– Minä en tiennyt vielä ysiluokan alussa yhtään, että mitä haluaisin opiskella.

Jos koulussa viihtyy, tulevaisuus on selkeämpi

Petri Niemen väitöskirjan tutkimuskohteena olivat Turun peruskoulujen ysiluokan oppilaat. Parhaiten tulevaisuuttaan osasivat hahmottaa ne, joilla oli koulussa hauskaa.

– Parhaiten koulussa viihtyneet olivat muita parempia urapohtijoita, Niemi sanoo.

Tutkimuksen mukaan oppilaiden kokemassa urapohdinnassa on myös koulukohtaisia eroja. Wäinö Mäkisen mukaan hyvä opinto-ohjaaja saa oppilaatkin miettimään tulevaisuuttaan tarkemmin. Kolmatta vuotta leipuriksi opiskeleva nuori mies sanoo itse tienneensä jo hyvissä ajoin mitä haluaa opiskella.

– Hyvä opo on semmoinen, jonka kanssa on helppo puhua ja se auttaa, ja se on aina lähellä kun sitä tarvitsee, Wäinö Mäkinen sanoo.

Petri Niemen väitöskirja Counselling and students´career thinking. Counselling experiences explaining career thinking of Turku students finishing basic education tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 26.8.2016