99-vuotias Helena Era on kansalaisopiston mallioppilas – "Jos ei mitään harrasta, taantuu jo nuorena"

Helena Era on sisäistänyt elinikäisen oppimisen ajatuksen. Savi taipuu hänen käsissään joka viikko, eikä hän malta lopettaa millään. "Jaksaisin tehdä sitä vaikka aamusta iltaan".

Kuva: Riika Raitio / Yle

Jyväskylän Kirkkopuistoon antavan ikkunan laudalla istuu savinen Peikkoperhe, kirjahyllyllä nököttää "Työttömät miehet".

Peikkoperhe Kuva: Riika Raitio / Yle

Keramiikkatöitä on kymmenittäin ympäri asuntoa kauniisti aseteltuina.

Helena Eran, 99, rakkaus saveen on pitkäaikainen. Jo lapsena hän leipoi savileipiä kotisaunan takana.

– Keväällä puhdas savi pulppusi maasta. Keräsin sitä itse ja leivoin leipiä. Kun ne auringossa kuivatti, jo seuraavana päivänä sain savileipäkaupan pystyyn.

Harrastuksesta työ

Kaupankäynti ja kädentaidot ovat värittäneet koko Eran elämää. Hän pääsi jo lapsena ensimmäisten joukossa juuri perustettuun kansalaisopistoon, silloiseen työväenopistoon, ensin piirtämään, mutta vähitellen mukaan tuli muitakin kursseja.

Kurssit olivat halpoja: kotoa asetettu ainoa ehto oli, että lehmät pitää lypsää ensin.

Kuva: Riika Raitio / Yle

Eran mukaan hänen äitinsä tarkkaili tiiviisti lasten taipumuksia ja ohjasi heitä sitten eteenpäin. Helenan hän laittoi ensin pienviljelijöiden säilöntäkurssille, sitten emäntäkouluun, kun sellainen Jyväskylään perustettiin, ja tytön kädessä pysyi niin neula ja sakset kuin keittokauhakin.

Aikuisena hän sitten perusti oman käsityöliikkeen.

– Joku sanoi, ettei omasta harrastuksesta pitäisi ottaa työtä. Siinä on perää: en ehtinyt itse enää harrastaa ollenkaan.

Keramiikkaterapiaa

Eläkepäivinä Helena Era on tehnyt kaikkea kivaa välivuosienkin edestä. Ensin hän matkusteli, sitten hän keskittyi käsitöihin. Korkeasta iästään huolimatta hän käy edelleen viikoittain kansalaisopiston keramiikkakurssilla.

Era on sitä mieltä, että ihminen taantuu, jos ei opi mitään uutta.

– Jos vain istuu kotona ja äkkäilee, niin taantuminen alkaa viimeistään kolmekymppisenä.

Itse hän ei koe oppimista enää tarpeellisena. Harrastukset vain estävät sen, ettei "elämä mene omien vaivojen ruikuttamiseen."

– Keramiikassa unohtaa omat vaivansa. Se on terapiaa. Kun tulen sieltä kotiin, en ole väsynyt ollenkaan. Jaksaisin tehdä sitä vaikka aamusta iltaan, mutta pois sieltä on lähdettävä, kun aika loppuu.

Lahjana huono kuulo

Elämänsä aikana Era on käynyt lukemattomilla kursseilla – Lontoossakin kielikurssilla, täysin ummikkona. Englannin opintoja hän jatkoi pitkään kansalaisopistossa kotimaassakin.

Kuva: Riika Raitio / Yle

Era on harmissaan harrastusten kallistumisesta. Häntä ilahduttaakin, ettei pitkäaikaiselta oppilaalta enää kansalaisopiston kurssimaksuja peritä: yli 90-vuotiaat on vapautettu maksuista. Tarvikkeet hän toki maksaa itse.

Eralle kurssit ovat ennen kaikkea tekemistä varten, hän ei piittaa keskusteluista muiden opiskelijoiden kanssa.

– Minulle huono kuulo on lahja: saan rauhassa keskittyä omaan tekemiseen.

Helena Eraa haastatteli Riika Raitio.