1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Kalle Jokinen: Veronkiristysten tie on kuljettu loppuun

Kokoomuksen eduskuntaryhmä kokoontui aamupäivällä Turkuun ensi kertaa uuden puheenjohtajansa Kalle Jokisen johdolla. Jokinen lupasi, että ryhmän työtyyli muuttuu säntäilystä sitkeäksi valmisteluksi. Politiikan sisältökysymyksissä Jokinen julisti veronkiristyksen tien loppuunkuljetuksi ja lupasi, että koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret patistetaan töihin.

Kalle Jokinen Kuva: Pirjo Auvinen / Yle

Kokoomus vaihtoi puheejohtajan Alexander Stubbista Petteri Orpoksi Imatran puoluekokouksessa kesäkuussa. Uusi puheenjohtaja halusi eduskuntaryhmän johtajaksi Kalle Jokisen, joka johtaa nyt ensi kertaa ryhmäkokousta. Väistymään joutuneesta Arto Satosesta tuli eduskunnan toinen varapuhemies.

Jokinen lupasi Turun kokouksen alkajaisiksi, että kokoomuksen eduskuntaryhmän työtyyli muuttuu. Kansanedustajien erityisosaaminen on otetaan entistä paremmin huomioon ja säntäilystä siirrytään sitkeään puurtamiseen.

– Perehdytään ja punnitaan ja ollaan muita paremmin valmistautuneita. Muistetaan maltti, ei sinkoilla. Luottamuksen rakentaminen on pitkä tie. Se tapahtuu vain tekojen ja päivittäisen työn kautta, Jokinen linjasi.

Puheenjohtajakilvan hävinnyttä Alexander Stubbia ei näkynyt kokouksessa ainakaan aamupäivällä.

Veronkorotusten tie kuljettu loppuun

Jokinen toisti moneen kertaan, että työn tekeminen on hyvinvointiyhteiskunnan ainoa tae. Hallituksen asettamaa tavoitetta nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin Jokinen ei pidä kunnianhimoisena. Jokinen listasi kuinka muissa pohjoismaissa olla pitkälti yli 70 prosentin luvuissa, Suomessa luku on nyt 68,5 prosenttia.

Jokisen mukaan toimia työllisyyden kohentamiseksi tarvitaan, mutta ratkaisuvaihtoehtoihin ei saa kuulua verotuksen kiristäminen.

– Korkea veroaste on tukahduttanut Suomen talouden ja kannustavuuden työhön. Verotuksessa on vain yksi tie ja se on alaspäin, Jokinen linjasi.

Nuoret kadonneet aikuiset töihin

Jokinen hämmästeli OECD:n lukuja, joiden mukaan Suomessa on 39 000 nuorta 15–29-vuotiasta aikuista, jotka eivät ole töissä eivätkä koulutuksessa.

Jokinen pitää määrää käsittämättömän suurena.

– Missä he ovat, mitä he tekevät ja kenen kustannuksella, Jokinen kyseli.

Jokisen mukaan hyvinvointiyhteiskunnan kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, että jos saa ilmaisen terveydenhuollon ja koulutuksen, niin työikäisenä on myös velvoitettu työntekoon.

– Ei voi olla oma valinta vain ottaa eikä antaa, Jokinen totesi, mutta ei paljastanut millä keinoilla nuoret palauutetaan töihin tai opintoihin.

Kunnat huolehtimaan työnvälityksestä

Jokinen otti kantaa myös pian lausuntokierrokselle lähtevän sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen eli soten seurauksista.

Jokisen mukaan kunnille on näillä näkymin jäämässä koulutukseen ja elinkeinopolitiikaan liittyvät tehtävät. Jokisen mukaan kokoomuksesta olisi aivan perusteltua, että TE-palvelut siirrettäisiin kuntien hoitoon.

– Kunnilla on käytännössä parhaat keinot työllisyyspolitiikan hoitamiseksi aina koulutuksesta yritysten elinvoimaan. Siksi olisi luontevaa, että myös vastuu työllisyyden hoitamisesta annettaisiin kunnille, Kalle Jokinen perusteli.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokous on kaksipäiväinen. Huomenna ryhmä siirtyy Saloon, missä puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo pitää oman puheensa.