1. yle.fi
  2. Uutiset

Pahasti työttömään Kotkaan sataa riemu-uutisia – satamajohtaja tuplasi arvion uuden tehtaan tuomista työpaikoista

HaminaKotkan sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski pitää Kotkan valintaa betonipinnoitustehtaan paikaksi merkittävänä uutisena. Hän arvioi, että tehdas logistisine toimintoineen ja alihankintoineen työllistää sataman alueella jopa 400-500 henkilöä. Myös liikennemääriin on odotettavissa reipasta kasvua.

Kotimaan uutiset
Toimitusjohtaja Kimmo Naski Haminan sataman syväväylän vihkiäisissä.
HaminaKotkan sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski.Raine Martikainen / Yle

Hamina-Kotkan sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski arvioi, että Itämeren toisen kaasuputken pinnoitetehdas tuo merkittävästi lisää liikennettä satamaan.

– Tehdas on valtavan iso juttu. Odotettavissa on 1-1,5 miljoonaa tonnia lisää liikennettä vuodessa. Se on noin kymmenen prosenttia nykyisestä määrästä, sanoo Naski.

Maanantaina kerrottiin, että Itämeren toisen kaasuputken pinnoitushanke Kotkassa toisi töitä noin 200 henkilölle. Naski arvioi, että työllisyysvaikutus on selvästi suurempi koko satama-alue huomioiden.

– Viime kerralla putkienpäällystystehdas, siihen liittyvät logistiset toiminnot ja alihankinnat työllistivät noin 400–500 henkilöä ja noin 70 paikallista yritystä. Saman verran on varmasti tulossa tälläkin kertaa, sanoo Kimmo Naski.

Toivoa tulevaan

Putkien betonipinnoituksen on määrä alkaa Kotkassa ensi vuoden alussa ja jatkua vuoden 2019 loppuun. Sataman kannalta projekti luo uskoa tulevaan, koska liikennemäärät ovat vähentyneet muutamia prosentteja usean vuoden ajan.

– Pääsemme takaisin kasvulinjalle. Kun tämä projekti on ohi vuoden 2019 lopussa, saattavat maailmantalouden palikat olla eri asennossa ja taas päästään normaalillakin liikenteellä hyvään kehitykseen, satamajohtaja Kimmo Naski ennakoi.

Pinnoittajayhtiö, kansainväliseen energia-alan konserniin kuuluva Wasco Coatings Europe ilmoitti maanantaina, että Nord Stream 2 -maakaasuputkitoimittajat sekä putkien pinnoittaja on valittu. Suomessa betonipinnoitukset tehdään Kotkassa, ja logistiikkakeskukset Suomessa ovat Kotkassa ja Hangossa.

Myös edelliset Itämeren kaasuputket pinnoitettiin Kotkassa. Edellinen putkilinja otettiin käyttöön Itämerellä vuosina 2011 ja 2012.

Lue seuraavaksi