Syksy nostaa murtosuojausten kysyntää – valvontakamerat yleistyvät yrityksissä ja kotona

Kodinomistajien enemmistö saattaa yhä ajatella, ettei murtovarkaan visiitti osu omalle kohdalle. Turvalaiteyrittäjän mukaan tämän huomaa siitä, että useimmat soitot tulevat vasta sen jälkeen kun varkaat ovat jo käyneet.

Hannu Heino (Kirjailija)
Turva-alan yrittäjä Hannu Heinonen ja valvontakamera.
Antti Heikinmatti / Yle

Syysiltojen pimeneminen saa ihmiset hankkimaan turvalaitteita ja hälytinjärjestelmiä, sanoo kemiläinen turva-alan yrittäjä Hannu Heinonen.

Heinosen mukaan ensimmäinen soitto asiakkaalta tulee kuitenkin vasta sitten, kun varkaat ovat jo käyneet.

– Useimmat meistä ajattelevat, että "eipä se omalle kohdalle osu". Kunnes sitten osuu, tuumaa Heinonen.

Hälytinjärjestelmään yhdistetään yleensä esimerkiksi talon kuntoon liittyviä valvontajärjestelmiä, kuten kosteusvalvontaa. Heinosen mukaan nykytekniikka on helpottanut järjestelmien laajentamista, eikä hintakaan välttämättä kasva ihan samaa jalkaa anturien määrän kanssa.

– Järjestelmien keskukset ovat oikeastaan kiinteistövalvontakeskuksia, joihin voidaan yhdistää hyvin monenlaisia tunnistimia. Yksittäisen tunnistimen hinta nyt ei enää nykyään niin hirveän kova ole, joten muutaman tunnistimen lisääminen ei välttämättä ihan hirveästi maksa.

Kameravalvonta yleistyy

Viime aikoina ovat suosiotaan ovat nostaneet valvontakamerat. Niitä asennetaan omakotitaloihin, mutta varsinkin yrityksiin, kertoo Hannu Heinonen.

– Yrityksissä on piha-alueilla esimerkiksi polttoainesäiliöitä tai ajoneuvokalustoa, jonka rahallinen arvo on aika suuri. Kameravalvonta auttaa todentamaan, mitä yön aikana on tapahtunut, Heinonen sanoo.

– Jos yhdistetään murto- ja palosuojausjärjestelmä kameravalvontaan, niin silloin on jo aika kattava systeemi.

Kameravalvonnan kohdalla on huomioitava myös yksityisyyden suoja. Mihin tahansa ei saa valvontakameroillakaan sohotella.

– Pääsääntö on, että pysytään omalla tontilla. Naapurin tontille ei saa kuvata ja tien suuntaankin on rajoituksia. Mutta omissa tiloissa ja omalla tontilla kameravalvontaa voi käyttää.