Ei hätää! Parkkisakkosi ei nouse – ainakaan oikeuden uuden päätöksen takia

Korkein hallinto-oikeus on tuoreessa päätöksessään todennut, että myös yksityisen parkkifirman on maksettava arvonlisävero saamistaan parkkimaksuista. Alan suurimmat yritykset ovat kuitenkin maksaneet alvin tähänkin saakka, joten oikeuden päätöksestä ei seuraa korotuspaineita parkkisakkoihin.

talous
Parkkisakko
Ismo Pekkarinen / AOP

Yle kertoi tiistaina, että Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan myös pysäköinnin valvontamaksuista on maksettava arvonlisävero. Päätöksessä otettiin kantaa pysäköintivalvontayhtiön valitukseen, jossa ratkaistiin valvontamaksun luonne.

Ydinkysymys on se, onko valvontamaksu palvelun myynnistä saatua vastiketta vai vahingonkorvauksen luonteinen maksu. Palvelun myyminen on verollista, vahingonkorvaus verovapaata.

KHO:n päätöksen mukaan yksityisen firman perimän pysäköintimaksun taustalla on kyse valvontapalvelun myymisestä ja siksi siitä pitää maksaa myös 24 prosentin suuruinen arvonlisävero.

Pysäköintialan liiton puheenjohtaja Juha Sireliuksen tietojen mukaan valtaosa alan yrityksistä on maksanut arvonlisäveron tähänkin saakka. Tosin tarkkoja tietoja eri yhtiöiden käytännöistä ei liitossa ole.

Autoilevan kansan ei siis tarvitse pelätä ainakaan yleistä pysäköintimaksujen nousemista arvonlisäveron verran. Tai ainakaan mahdollisia maksun korotuksia ei voida perustella verolla.

"Maltillinen 60 euroa pysyy"

Verokysymysten kohdalla KHO ei kerro, mikä yritys on tehnyt valituksen. Siksi jää epäselväksi, onko valittaja jättänyt maksamatta arvonlisäveroa vai ei. Myöskään verottajalla ei ole tiedossa, onko kyseessä yritys, joka olisi mahdollisesti maksanut alvin ja vaatisi sitä oikeuden perusteella palautettavaksi.

Pysäköintialan liiton Sirelius on myös alan suurimpiin kuuluvan yhtiön, Q-Parkin toimitusjohtaja. Hänen mukaansa heidän maksuihin ei ole luvassa korotuksia.

– Meillä maksut pysyvät maltillisessa 40 – 60 eurossa. Merkittäviä maksukorotuksia ei ole tulossa ainakaan meillä, Sirelius rauhoittelee.

Q-Parkin liikevaihto on kasvanut viime vuodet jopa kymmenen prosentin vauhtia. Viime vuonnakin kasvua kertyi seitsemän prosenttia ja liikevaihto nousi yli 25 miljoonaan euroon. Liikevoittoa syntyi selvästi alle miljoona euroa, kun vuotta aiemmin voittoa kertyi lähes puolitoista miljoonaa euroa.

Sireliuksen mukaan pysäköintialan kolme suurinta ovat Q-parkin lisäksi Europark ja lentokenttien omistaja Finavia. Pysäköintiyhtiöillä bisneksen ydin ovat pysäköintialueiden ja parkkihallien maksut. Valvonta on toiminnassa selvästi pienemmässä roolissa.

Pysäköintibisneksessä yritysten koko on kasvanut ja lukumäärä vähentynyt. Sireliuksen mukaan muutamia vuosi sitten alalla oli toimijoita noin 50, nyt toistakymmentä.