Virran puisto vakiinnuttanut paikkansa festarialueena – "Pystyisi vetämään heittämällä 10 000 kävijääkin"

Imatra Big Band Festivalin jättämä tyhjiö kulttuuritalo Virran puistossa on täytetty kolmelle musiikkifestarilla. Festivaalituottajan mukaan Imatralle voitaisiin saada vieläkin isompia bändejä kuin viikonloppuna loppuunmyynyt Eppu Normaali.

Imatra
Festariyleisöä
Tommi Parkkinen/Yle

Imatran kulttuuritalo Virran puisto on vakiinnuttanut paikkansa suurien konserttien pitopaikkana Imatra Big Band Festivalin lopetettua. Puistossa järjestettiin jo viime vuonna ysärifestari Go90´s ja tänä vuonna Imatran yöt siirtyi sinne. Imatranajojen paluun myötä puistossa järjestettiin myös Pitstop Party.

Go90´s -festivaali keräsi kahdessa päivässä 6500 kävijää. Imatran öissä kävijöitä oli kahdessa päivässä 7500 ja Imatranajo Pitstop Partyssa kahdessa päivässä 6500, joista 5000 kävi loppuunmyydyssä lauantaissa kuuntelemassa muun muassa Eppu Normaalia.

Imatran öitä järjestävän Eastway Liven lehdistöpäällikkö Lasse Norres kertoi festivaalin alla, että puistoon siirtyminen oli hyvä ratkaisu.

Kapasiteettia riittäisi vielä

Ysärifestareita ja Pitstop Partya järjestänyt festivaalituottaja Tuomas Hallikkaan mukaan puistoon mahtuisi paljon enemmänkin yleisöä.

– Puisto pystyy vetämään heittämällä 10 000 kävijää. Eppu Normaalin keikallakin alueella oli vielä tilaa, Hallikas kertoo.

Hän näkee, että puistoa voisi muovata isompiakin artisteja varten.

– Esimerkiksi Roxeten tai Nightwishin koko luokan bändit voisivat hyvinkin esiintyä Virran puistossa.

– ZZ Topin kaltaisen bändin voi saada minne vain, jos se osuu kiertueaikatauluun. Pistokeikasta voisi tulla liian kallis, Hallikas avaa.

Kaikki kolme festaria jatkanevat

Festivaalituottaja Hallikkaan mukaan festivaalien järjestäminen on jatkuvaa taiteilua hullun ja harkitun riskin rajalla.

– Suurin osa ottaa päätähdiksi ulkomaisia artisteja. Kotimaan kärki on suppea, mutta suomalaiset ovat edullisempia.

Kaikille kolmelle festivaalille voi odottaa jatkoa ensi kesäksi Virran puistossa.