Itämeren pohjalla piilee lämmön ja fosforin noidankehä – pintavesi kuitenkin paranee ja ravinnevalumat pienenevät

Vaikka ravinnekuormitusta on saatu kuriin, Itämeren pahoinvointi jatkuu. Ilmaston lämpeneminen ja meriveden liikkeet vaikuttavat pohjanläheisen veden lämpenemiseen. Lämpimän meriveden happipitoisuus pienenee, mikä puolestaan kiihdyttää fosforin vapautumista pohjasta. Noidankehä on valmis.

Kotimaa
Vallisaaren edustaa Helsingissä
Ravinnekuormituksen väheneminen näkyy esimerkiksi Helsingin edustan merialueen pintaveden ravinnepitoisuuksien pitkäaikaisena laskuna. Kuva Vallisaaren edustalta Helsingistä.Jarno Kuusinen / AOP

Itämereen kohdistuva ulkoinen ravinnekuormitus on pienentynyt huomattavasti viime vuosikymmenten aikana. Ulkoinen ravinnekuormitus koostuu pääasiassa typpi- ja fosforikasviravinteista, jotka ovat peräisin ihmisten jätevesistä ja maatalouden valumista. Näitä typpi- ja fosforikasviravinteita esiintyy luonnossa normaalistikin rajallisia määriä.

– Esimerkiksi ulosteissa, virtsassa ja lihassa on paljon typpeä ja myös fosforia. Peltojen luonnonmukaisista tai teollisista lannoitteista aiheutuvat valumat ovat onneksi vähentyneet ja jätevedenpuhdistus tehostunut, sanoo Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tutkija Emil Vahtera.

Fosfori pystytään nykyään poistamaan tehokkaasti jätevesistä, mutta typen puhdistaminen jätevedestä on hankalampaa ja kalliimpaa. Tehokkailla jäteveden puhdistuslaitoksilla saadaan poistettua jopa 90 prosenttia jäteveden typestä.

Normaalioloissa merenpohja sitoo itseensä ravinteita, mutta Itämeren fosforin vapautuminen pohjan mudasta on korostunut, mikä johtaa typen ja fosforin määrien epätasapainoon.

Emil Vahtera

Ravinnekuormituksen väheneminen näkyy muun muassa Helsingin edustan merialueen pintaveden ravinnepitoisuuksien pitkäaikaisena laskuna. Matalampi ravinnepitoisuus on hyvä, koska samoin kuin kasvit, levät käyttävät typpeä ja fosforia kasvamiseen. Kun ravinteet vähenevät, myös levät vähenevät.

Fosfori pohjimmaisena ongelmana

Se, että Itämeren pintakerroksen ravinnepitoisuus on laskenut, ei kuitenkaan tarkoita meren kokonaisvaltaista hyvinvointia. Esimerkiksi sinilevää on runsaasti, mikä johtuu mereen jo pitkään varastoituneista ravinteista.

– Koska liiallinen ravinnekuormitus on jatkunut niin pitkään Itämerellä, meren pohjaan on kertynyt paljon kuollutta kasviainesta, joka muuttuu ravinteiksi. Normaalioloissa merenpohja sitoo itseensä ravinteita, mutta Itämeren fosforin vapautuminen pohjan mudasta on korostunut, mikä johtaa typen ja fosforin määrien epätasapainoon, Vahtera kuvaa.

Yleensä kasvit tarvitsevat ravintona 16 typpiatomia yhtä fosforiatomia kohden. Sinilevä pystyy kiertämään tällaisen ravinnesuhteen, sillä se ei ole riippuvainen veden typpiravinteesta. Sinilevä pystyy ottamaan typpeä suoraan ilmasta. Sinilevä on myös muuta planktonia huonompilaatuista ruokaa kaloille ja muille eliöille.

Happi liukenee huonommin lämpimään veteen. Lämpö myös kiihdyttää meren mikrobitoimintaa, joka taas vuorostaan vähentää happea. Happipitoisuuden laskiessa fosforiakin vapautuu enemmän.

Emil Vahtera

– On arveltu, että esimerkiksi silakan koon pieneneminen johtuu sinilevien runsaudesta.

Helsingin edustan merialueen pohjanläheisen veden fosforipitoisuudet ovat kasvaneet yli kolmanneksen, 60- ja 70-lukujen taitteen noin 30 mikrogrammaa litrassa -pitoisuuksista 2010-luvun yli 40 mikrogrammaan litrassa.

Pohjalla lämpenee

Muutokset ympäristössä, esimerkiksi ilmastonmuutos, vaikuttavat Itämeren monimutkaisissa prosesseissa. Viime vuosikymmeninä etenkin pohjanläheisen veden lämpötila loppukesästä on ollut huomattavasti aiempaa korkeampi.

– Lämpötila taas vaikuttaa hapen liukenemiseen meriveteen. Happi liukenee huonommin lämpimään veteen. Korkeampi lämpötila myös kiihdyttää meren mikrobitoimintaa, joka taas vuorostaan vähentää happea. Happipitoisuuden laskiessa fosforiakin vapautuu enemmän, Vahtera selittää.

Pohjanläheisen veden lämpötila on noussut 70-luvun alusta 2010-luvulle noin 1,8 celsius-astetta. Koko Helsingin edustan merialueen mittaushistorian korkein keskimääräinen pohjanläheisen veden lämpötila, 9,9 celsius-astetta mitattiin viime vuonna.

– Tämä on itseään ylläpitävä noidankehä.

Pääkaupunkiseudun omaa merialuetta on järjestelmällisesti seurattu jo 60-luvun lopulta lähtien. Pääkaupunkiseudun merialueen veden laadussa ei ole 2010-luvulla tapahtunut suuria muutoksia. Meren kunto on välttävä tai tyydyttävä.