Surunvalitteluja Facebookissa ja hautajaispuhetta kaupassa – Tutkija kehottaa julkaisemaan surun

Surevat lähimmäiset lääkitään hautajaisten ajaksi, koska nykyään edes hautajaisissa ei saisi romahtaa surun takia. Hautapaikan itselleen varannut tutkija toivoo enemmän surusta puhumista.

mäenlasku (pulkkailu)
Nainen katselee merelle.
Henrietta Hassinen / Yle

Sosiaalinen media on antanut sanattomille suomalaisille uuden keinon osoittaa myötätuntoa. Surusta väitöskirjan tehneen Mari Pulkkisen mielestä sosiaalisessa mediassa on helppo kertoa surusta ja ottaa osaa toisen suruun.

Pulkkisen mukaan some toimii jäänrikkojana.

– Kun sosiaalisessa mediassa on jo ilmaistu ensimmäinen surunvalittelu, sureva on paljon helpompi kohdata myöhemmin kasvotusten. Voi vaikka suoraan halata.

Monista surevista tärkeintä on, että läheinen osoittaa tietävänsä menetyksestä.

– Esimerkiksi sydämen julkaiseminen Facebookissa on osoitus toisen menetyksen huomioimisesta, Padasjoelta kotoisin oleva Pulkkinen sanoo.

Hautajaiset liian ulkoistettuja

Suomalaisten suru on salattua, suoritettua ja sanatonta, sanoo Pulkkinen. Helsingin yliopistossa elokuussa väitellyt Pulkkinen rohkaisee puhumaan surevalle ja sanomaan, että on surussa mukana.

Esimerkiksi sydämen julkaiseminen Facebookissa on osoitus toisen menetyksen huomioimisesta.

Mari Pulkkinen

– Ei tosin ole hyvä ottaa kantaa surun suuruuteen, eikä vertailla, millainen on hirveä menetys. Ei kannata myöskään määritellä, meneekö suru ohi vai ei, Pulkkinen sanoo.

Hautajaisjärjestelyt ovat 1970 – 1980 -luvuilta lähtien siirtyneet yhä enemmän ammattilaisille. Pulkkinen pohtii, että hautajaiset ovat menettämässä sitä rituaalista merkitystään, mikä niillä parhaimmillaan on.

– Osa surevista sanoo, että heille on jopa tyrkytetty lääkkeitä hautajaisia varten. Lääkittyinä surevat kokevat olevansa sumussa. Hautajaisissa pitäisi olla sosiaalinen lupa romahtaa.

Läheisen menettäminen ei ole häiriötila, vaan elämäntapahtuman kaltainen kokemus.

Mari Pulkkinen

Suru tuli Mari Pulkkiselle tutuksi jo parikymppisenä uskontotieteen maisteriopiskelijana, kun hän menetti äkillisesti isänsä. Isä kuoli 50-vuotiaana aivoverenvuotoon.

– Ennen isän kuolemaa kuolema ja suru olivat kiehtoneet, mutta ne tuntuivat pelottavilta aiheilta. Kun isä kuoli tajusin, että on mentävä päin sitä, mikä pelottaa.

Läheisen menettäminen ei ole häiriötila, vaan elämäntapahtuman kaltainen kokemus.

Mari Pulkkinen

Menetys ei ole häiriötila

Kesken väitöskirjaprosessinsa Pulkkinen menetti kaksi pientä lastaan raskauden toisella kolmanneksella. Silloin Pulkkisen väitöskirjatutkimuksen keskiöön nousi nimenomaan suru.

Minullekin on tultu suoraan sanomaan, että miten sä voit työksesi surun kanssa askarrella, kun sä naurat noin paljon.

Mari Pulkkinen

Tavallinen arkipäivä on erinomainen paikka puhua surusta, mutta se ei tarkoita Pulkkisen vähättelevän menetysten merkitystä elämässään. Hän toivoo, että kaikkien mielestä kadunkulmassakin surusta voisi puhua ääneen.

Väitöskirjaansa varten Pulkkinen keräsi surevien kirjeitä ja hänelle kirjoittivat 16 – 97 -vuotiaat suomalaiset. Tutkija sai yhteensä 159 kirjettä.

Pulkkisen mielestä suru ei ole asia, jonka voi työstää pois. Tutkija näkee surun olevan paljon enemmän kuin yksi tunne, joka tulee ja menee. On paljon surevia, joiden mielestä suru ei mene ohi eikä esimerkiksi lapsen menetyksestä pääse yli. Pulkkisen mielestä surun syliin voisi laskeutua ja kuunnella, mitä sillä on kerrottavana.

– Läheisen menettäminen ei ole häiriötila, vaan elämäntapahtuman kaltainen kokemus, joka tulee meidän kaikkien elämään jossain vaiheessa ja joka kutoutuu osaksi koko elämää, sanoo työkseen surusta kirjoittava ja luennoiva Pulkkinen.

Hauta omien pienokaisten viereen

Pulkkisen mukaan oman kuoleman pohtiminen tekee meistä onnellisempia ja tasapainoisempia ihmisiä, koska silloin ihminen ymmärtää elämän haurauden ja kauneuden.

– Kun hautasimme tytärtämme, varsimme hautapaikat mieheni kanssa hänen vierestään. Se konkretisoi kuolemani ja näin mihin maallinen vaellukseni päättyy, tutkija kertoo.

Pulkkisen mukaan ilo ja suru eivät sulje toisiaan pois.

– Minullekin on tultu suoraan sanomaan, että miten sä voit työksesi surun kanssa askarrella, kun sä naurat noin paljon. Kuolema on osa elämää.