Rakennusluvan saanti kestää nyt kuukausia Tampereella

Rakentaminen on piristynyt Pirkanmaalla. Esimerkiksi Tampereella asuntojen rakennuslupia on alkuvuonna haettu liki kolmannes enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

omakotitalot
Ihmisiä seisoo Jenni ja Mikko Helistön rakennustyömaan edustalla Kangasalla.
Klikkaa kuvaa ja katso Pirkanmaan alueellisten TV-uutisten juttu Mikko ja Jenni Helistön rakennusprojketista Kangasalla.

Kuntien lisääntynyt vuokratonttitarjonta on piristänyt omakotirakentamista Pirkanmaalla. Nykyisin tarjolla olevat tontit ovat pinta-alaltaan aiempaa pienempiä. Tämä on vaikuttanut myös rakennusten kokoon.

Tampereelle myönnettyjen rakennuslupien määrä on kasvanut voimakkaasti tammi-kesäkuussa. Asuntojen rakennuslupia myönnettiin 30 prosenttia vuoden takaista enemmän, eli noin 1 600 asunnolle. Neliöihin suhteutettuna kasvu on ollut vielä voimakkaampaa, yli 50 prosenttia.

Hakemusruuhka heijastuu myös käsittelyaikoihin. Luvasta riippuen käsittely kestää 1-4 kuukautta. Keskimäärin lupakäsittely kestää 3 kuukautta. Tampereen rakennusvalvonnan mukaan yksiköllä on vähemmän työntekijöitä kuin muissa suurimmissa kaupungeissa.

Esimerkiksi Valkeakoskella omakotitalon rakennusluvan käsittely kestää noin kaksi viikkoa, jos hakemus on kunnossa. Myös isommat kohteet saavat lupansa Valkeakoskella tavallisesti yhtä nopeasti.